toimeentulostaan ja elatuksestaan itse. Avoliitto ei myöskään anna kummallekaan oikeutta toistensa omaisuuteen ... millään tavalla. Avoliitossa kumpikin osapuoli omistaa ja hallitsee omaisuuttaan samalla tavalla, kuin hän ... avoliitossa asutaan yhteisessä kodissa ja myös käytetään toistensa omaisuutta esimerkiksi huonekaluja ...
luona. Isyyden tunnustamisen vahvistaa Digi- ja väestötietovirasto. Lisäksi, jos mies ei vapaaehtoisesti ... kuitenkin vapaaehtoisesti. Isyyden tunnustamisen jälkeen lapselle voidaan antaa isän sukunimi ja lapsella on ... keskenään myös lähivanhemmuudesta ja lapsen elatuksesta. Jos vanhemmat eivät pääse näistä sopuun, ...
avoliiton tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi varojen käyttäminen yhteisen talouden pyörittämiseen ja sama ... säänneltyihin avoliittoihin ja erityislailla sääntelemättömiin avoliittoihin. Mainittu erityislaki koskee avopuolisoiden ... oikeustoimia, kuten hankkia omaisuutta yhteisesti ja tehdä keskinäisen testamentin. Avoliiton purkamiseen ...
yhteistaloudesta pois ja kumpi jää asumaan nykyiseen asuntoon. Juridisesti avoliiton purkautumisesta ei tarvitse ... vaatia purettavaksi, jolloin vain toisesta tulee kyseessä olevan omaisuuden omistaja, ja toinen osapuoli ... tulee olla konkreettinen, eli avoliiton aikaisia menoja ja kuluja ei missään vaiheessa aleta tasaamaan ...
viranomaiset, eli ympäristöministeriö tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Luonnonsuojeluoikeus ...
lunastusta, kun valtioneuvoston päätöksestä on kulunut 4 vuotta ja päätös on saanut lainvoiman. Päätöksen ...
tarkoituksenmukaisuutta. Alussa esitetyt vakaat kannevaatimukset ja-perusteet helpottavat kanteeseen vastaamista. Tämän ... ja sen on viran puolesta jätettävä tutkimatta se osa kannetta, jota on muutettu kiellon vastaisesti. ... vaatia vahvistamaan oikeussuhteen, joka on riitainen asianosaisten välisessä oikeudenkäynnissä ja jonka ...
ilmenee tarkemmin vakuutussopimuksesta. Oikeusturvavakuutus ja oikeusapu ...
Oikeusturvavakuutus ja oikeusapu ...
Työsuhde on työtä koskeva työntekijän ja työnantajan välinen oikeussuhde, joka täyttää ... toiselle 4) vastikkeellisuus 5) johdon ja valvonnan alaisuus (työnantajan direktio-oikeus) Työsuhteen ... itse henkilökohtaisesti ja avustajan käyttö edellyttää työnantajan suostumusta. Työntekijä tekee työtä ...