Todistajaksi nimetylle henkilölle annetaan tiedoksi kutsu saapua määrättynä päivänä ja määrättyyn ... teknisin tiedonvälitystavoin siten, että istuntoon osallistuvilla on keskenään näkö- ja puheyhteys. Ennen ... todistajan kuulemista tuomioistuimen puheenjohtajan on kysyttävä kuultavalta hänen nimeään ja tarvittaessa ...
Kuka on vajaavaltainen? Vajaavaltaisia ovat alaikäiset, eli alle 18-vuotiaat henkilöt ja sellaiset ... päätöksellä vajaavaltaiseksi, jos hän on kykenemätön huolehtimaan taloudellisista asioistaan ja hänen ... kykenee ymmärtämään asian merkityksen. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi passin ja henkilökortin ...
turvallisesti. Lapsen tapaamisoikeudesta säädetään ns. lapsenhuoltolaissa eli laissa lapsen huollosta ja ... lähtökohtaisesti selvitettävä lapsen omat toivomukset ja mielipide, jos se on lapsen kehitystaso huomioon ottaen ... niin tehdä, vaikka tapaamisoikeus olisi harkittu turvalliseksi ja vahvistettu sopimuksella tai ...
tavaroiden ja palveluiden myynti. Arvonlisäverovelvollisuus ei koske esimerkiksi vähäistä toimintaa. ... suorittaa valtiolle tavaran ja palvelun myynnistä, joka tapahtuu liiketoiminnan muodossa Suomessa. Tavaran ... ja palvelun myynnissä verovelvollinen on tavallisesti tavaran tai palvelun myyjä. Liiketoiminnan ...
Perintö- ja lahjaverolain mukaan lahjaveron maksamisesta on vastuussa lahjansaaja. Tämä lähtökohta ... lahjaveron määrään. Perintö- ja lahjaverolaissa lahjansaajat on nimittäin jaettu kahteen veroluokkaan, joita ... Lahjaveroasteikkojen mukaan veron määrään vaikuttaa siis lahjansaajan suhde lahjanantajaan ja lahjan rahallinen arvo. ...
tehtävänä on valvoa kuluttajansuojalain toteutumista ja avustaa kuluttajia ongelmatilanteissa. ... Kuluttajavirasto on osa kilpailu- ja kuluttajavirastoa, jonka palveluita ovat mm. kuluttajaneuvonta, ... kuluttaja-asiamies, kuluttajariitalautakunta, talous- ja velkaneuvonta sekä Euroopan kuluttajakeskus.Kuluttajaviraston ...
Perintöveron suuruus määräytyy perittävän omaisuuden arvon sekä perinnönsaajan ja perinnönjättäjän ... maksavat perintöveroa kaikesta yli 20 000 euron arvoisesta perinnöstä ja veron määrä lasketaan jokaiselle ... perinnönsaajalle erikseen saatavan perinnön käyvän arvon mukaisesti vainajan omaisuudesta laaditun perukirjan ja ...
Hankintayksiköllä tarkoitetaan muun muassa valtion, kuntien ja kuntayhtymien viranomaisia, evankelis-luterilaista ... kirkkoa ja ortodoksista kirkkokuntaa sekä niiden seurakuntia ja muita kirkkolaissa tarkemmin sanottuja ... arvosta yllä luetelluilta hankintayksiköiltä. Valtion viranomaisia ovat muun muassa keskus-, alue- ja ...
Perinnönjakoa ja muutoinkin kuolinpesän asioista säädetään perintökaaressa. Vainajan kuoleman ... jälkeen ensin toimitetaan perunkirjoitus ja laaditaan perukirja. Tämän jälkeen vainajan kaikki velat ja ... kuolinhetkellä, ja puolisoilla oli avio-oikeus ainakin edes osittain toistensa omaisuuksiin. Tällaisella ...
jompikumpi vanhemmista on kuollut, perittävän veljet ja sisaret jakavat hänen osansa. Kuolleen veljen tai ... sisaren sijaan tulevat hänen jälkeläisensä, ja joka haara saa yhtä suuren osan. Esimerkiksi jos ... lapsettomalla ja naimattomalla vainajalla isä on kuollut ja äiti elossa, vainajan sisarukset jakavat isän ...