Hakutulokset haulle 'abortti ja ihmisarvo'

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Maanpetos vai valtiopetos?

yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Maanpetos katsotaan törkeäksi, mikäli siinä aiheutetaan vaara ... suurta vahinkoa ja petos on kokonaisuutena arvostellen törkeä. Vähimmäisrangaistuksena on neljä vuotta ... vankeutta ja enimmäisrangaistus elinkautinen. Valtiopetosrikoksia ovat valtiopetos, törkeä valtiopetos, ...

Petos vai maksuvälinepetos

ensiksi huijataan luottokortti ja jota sen jälkeen käytetään oikeudettomasti voisi näin ollen täyttää sekä ... petoksen että maksuvälinepetoksen tunnusmerkit, ja niistä voitaisiin tuomita yhteinen rangaistus. Rikoslain ... jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut ...

Perätön vaarailmoitus on rangaistavaa

vaarailmoitukseksi. Perätön vaarailmoitus aiheuttaa turhaa työtä ja kuluja, ja vie resursseja sellaisilta ... syyllistyminen edellyttää tahallisuutta ja se on rangaistavaa ainoastaan tahallisena tekona. Rangaistavuuteen ... riittää, että toimeen olisi tavanomaisten ohjeiden ja rutiinien mukaan ryhdytty. Rikoksentekijän tulee ...

Ympäristön turmeleminen voi johtaa vankeusrangaistukseen

tekotapa on luovuttaa, valmistaa, käsitellä tai kuljettaa ainetta ja tavaraa sen käsittelystä annettujen ... säädösten vastaisesti. Edelliseen rinnastetaan laitteiden käyttö. Tässä tarkoitetut lait, asetukset ja ... kuljetuksessa ei noudateta oikeaoppista jätteen käsittelyä. Sama koskee aineiden ja tuotteiden kuljettamista. ...

Finanssivalvonnan virkamiehen riippumattomuus

selvitys esimerkiksi elinkeinotoiminnastaan, osakeomistuksistaan ja muusta varallisuudestaan sekä ... veloistaan ja muista sitoumuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen kyvykkyyttään hoitaa ... lukuisia ehtoja ja siksi onkin tärkeää tuntea virkamiehelle lailla ja muilla säännöksillä asetetut kiellot ...

Mikä on pörssiyhtiö?

arvopaperipörssissä. Osakkeet toisin sanoen noteerataan arvopaperipörssin pörssilistalla ja pörssiyhtiötä voidaankin ... Neste, Kemira ja Apetit. Suomessa kaikki Helsingin pörssin pörssilistalla noteeratut osakeyhtiöt ovat ... miljoonaa euroa) ja pieniin pörssiyhtiöihin (alle 150 miljoonaa euroa). Pörssiyhtiöillä on toiminnassaan ...

Mikä on selvitysyhteisö arvopaperikaupassa?

ammattimaisesti ja sille vahvistettujen menettelysääntöjen pohjalta harjoittaa selvitystoimintaa sellaisten ... selvitysyhteisön luotettavuus voidaan ylläpitää. Lisäksi, näillä ylimääräisillä pyritään ennakoiman ja välttämään ... tehdystä arvopaperikaupasta johtuvien velvoitteiden määrittämistä ja toteuttamista kaupan osapuolten eli ...

Mikä on rahasto-osuusrekisteri?

rahasto-osuudenomistajan nimi ja postiosoite, tämän omistamien rahasto-osuuksien määrä, erilajisten rahasto-osuuksien ... erittely, rahasto-osuuden rekisteröintipäivämäärä ja osuustodistuksen tai rahasto-osuusmerkinnän ... järjestysnumero. Kyseinen rekisteri on yksityinen ja täten, se on nähtävillä pääsääntöisesti vain osuudenomistajien ...

Mikä on warrantti?

valuutta, johonkin ennalta määrättyyn hintaan ja aikaan, tai vaihtoehtoisesti saamaan jonkin ... rahasuorituksen. Warrantit ovat pörssissä noteerattavia ja niillä voidaan käydä kauppaa arvopaperipörssissä kuten ... warranttiehdoissa sovitulla hinnalla ja saisi näin voittoa. Todellisuudessa sijoittaja ei kuitenkaan fyysisesti ...

Kuka on arvopaperinvälittäjä?

myyntitoimeksiantoja ja arvopapereiden vaihtoa ja merkintää. Arvopaperinvälittäjä on näiden edellä mainittujen ... toimia pörssiosakkeiden välittäjänä. Jos joku muu kuin sijoituspalveluyritys on lain ja pörssin omien ... Asiakkaan on kerrottava toimeksiannossa muun muassa mihin hintaan ja miten monta arvopaperia hän tahtoo ...