valtion varoilla. Tätä kutsutaan oikeusavuksi, ja sen saamisen edellytyksenä on, ettei hakija kykene ... tarpeelliset toimenpiteet asian hoitamiseksi, kuten esimerkiksi neuvonta ja asiakirjojen laatiminen. Haettaessa ... varallisuus ja elatusvelvollisuus. Oikeusavun myöntämiseen vaikuttaa myös avopuolison käytössä oleva ...
Kiinteistökaupassa vaaranvastuussa kysymyksenä on se, onko ostajalla ylipäätään ja jos on, niin mihin hetkeen saakka ... on oikeus katsoa syntynyt vahinko laatuvirheeksi ja myyjän vastuulle kuuluvaksi. Kysymys on siis ... tuottamuksellisesti aiheuttanut. Lähtökohtaisestihan kiinteistökaupassa myyjä ja ostaja vastaavat itse aiheuttamistaan ...
Uusperheiden määrä on kasvanut merkittävästi ja ongelmat muun muassa perinnönjaossa ovat tulleet ... otetta omaan ja toisen puolison omaisuuteen. Uudessa liittossa puolisoiden kannattaisi harkita ... ositus. Toisinaan on kuitenkin niin, ettei virallista ositusta tehdä, ja se voi vaikuttaa uusperheiden ...
jossa velkajärjestelyhakemus sisältää maksuehdotuksen ja asia on selvä ja riidaton. Selvittäjänä voi ... toimia henkilö, jolla on riittävä kyky, taito ja kokemus tehtävään. Selvittäjän on oltava täysi-ikäinen ... ja rehellinen henkilö, eikä hän saa olla toimikelpoisuudeltaan rajoitettu tai konkurssissa. Lisäksi ...
ole työntekijöiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua. Jos työehtoihin kuuluu siten ... ruokailu, työnantaja on sidottu tähän velvollisuuteen ja hänen tulee järjestää se tavalla tai toisella ...
myös pyrkiä edistämään työntekijöiden mahdollisuuksia edetä työurallaan ja kehittää kykyjään. ... perustetta toimia toisin. Tämän arvioinnissa otetaan huomioon työntekijöiden asema ja työtehtävät. ... Työnantajan tulee huolehtia työturvallisuudesta sekä raskaana olevan työntekijän ja sikiön terveydentilasta ...
on aina oltava kirjallinen, ja kaikkien perustajaosapuolten on allekirjoitettava se. Suullinen tai ... annettava seuraavat tiedot: Yhtiön toiminimi Toimiala Kotipaikka (suomalainen kunta) ja osoite ... Perustamissopimuksen allekirjoituspäivä Osakkaiden henkilötiedot ja toiminimenkirjoitusoikeudet Osakepääoma, osakkeiden ...
Perintö- ja lahjaverolain mukaan lahjaveron maksamisesta on vastuussa lahjansaaja ... lahjansaajalle veronkorotus. Lahjaveroilmoituksen saatuaan verohallinto laatii tapauksesta verotuspäätöksen ja ... merkitty maksettava veron määrä ja eräpäivä. Tilisiirtolomakkeessa on viitenumero jokaiselle lahjaveron ...
vastaan kanne nostetaan ja joka puolustautuu kanteessa esitetyiltä vaatimuksilta. Siviiliprosessi jaetaan ... dispositiivisiin ja indispositiivisiin riita-asioihin ja asianosaisten rooli määräytyykin riidan luonteen ... asian selvittämisestä esittämällä ja näyttämällä toteen ne seikat, jotka haluavat tuomioistuimen ottavan ...
kuuluu kuolinpesään ja mikä leskelle. Leskellä on lain mukaan avio-oikeus puolisonsa omaisuuteen, ellei ... yhteenlasketun omaisuuden säästöstä. Testamentilla ja avioehtosopimuksella voidaan määrätä myös toisin. Jos ... suoritetaan osituksen sijaan omaisuuden erottelu. Osituksen tekeminen liittyy usein perinnönjakoon. Ositus ja ...