kuolemaan, ja se voidaan toimittaa osapuolten keskinäisellä sopimuksella tai pesänjakajan johdolla ... sopimuksella ja laativat itse osituskirjan, ei kustannuksia välttämättä synny juuri lainkaan. Kun kyseessä on ... jäämistöositus, sekoittuvat osituksen kustannukset taas usein perinnönjaon ja perunkirjoituksen kustannuksiin, ja ...
Lapsen vanhemmat vastaavat ja päättävät huoltajina lapsen asioista. Kuitenkin, myös lapsen oma ... näkemys on erityisesti lastensuojeluasioissa avainasemassa ja tulee tämän vuoksi selvittää ja ottaa ... ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa edellä mainittuihin asioihin. Ratkaisevaa on, että lapselle syntyy ...
Omistusoikeus syntyy saannolla, josta yleisimpiä ovat kauppa, lahja ja perintö. Jos saanto saadaan ... omistajaa. Siten saannot voidaan jakaa alkuperäisiin ja omistajanvaihdossaantoihin. Mikäli esine ei ole ... voi tapahtua joko niin, että esineet ovat pää- ja sivuesineen suhteessa tai kumpikaan ei ole ...
osakkaat. Allekirjoitukset perinnönjakokirjaan ja muutaman muun syyn astuessa voimaan perinnönjakokirja saa ... lainvoiman. Sopimusjaossa pesän osakkaat sopivat keskenään pesän jaosta ja perinnönjaon sisällöstä. ... Sopimusjaossa kahden esteettömän todistajan tulee todistaa perinnönjakokirjan allekirjoitukset oikeiksi ja ...
näihin verrattava väline, jotka ovat ihmisille ja kotieläimille vaarallisia. Sallittuja ansoja saa ... käyttää vain riekon ja kiirunan pyyntiin Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kunnissa. Tällöin kyseeseen tulevat ... ja jalkanarut. Rautojen käyttäminen riistaeläinten pyynnissä on sallittua silloin, kun raudat ovat ...
Yrityksen toimintaansa tarvitsema pääoma koostuu omasta pääomasta ja vieraasta pääomasta. ... vierasta pääomaa. Joukkovelkakirjalainoja ovat esimerkiksi obligaatiot ja debentuurit. Se on suosittu ... rahoitusmuoto nimenomaan suuryritysten ja julkishallinnon keskuudessa. Joukkovelkakirjalainan liikkeelle laskeva ...
jäsenten, toimitusjohtajan ja muiden sen ylimpään johtoon kuuluvien on oltava luotettavia henkilöitä, jotka ... eivät ole konkurssissa ja joiden toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Rahastoyhtiön toiminnasta ja ... hallinnon järjestämisestä säädetään laissa, ja Finanssivalvonta myös valvoo rahastoyhtiöiden toiminnan ...
Kuolinpesä on perinnönjättäjän kuoltua hänen varoistaan ja veloistaan muodostuva taloudellinen ... kokonaisuus, jonka osakkaita ovat perilliset, yleistestamentin saajat ja eloonjäänyt puoliso perinnönsaajana ... oikeustoimia osakkaistaan erillisenä ja omissa nimissään, eli se on oikeustoimikelpoinen. Perinnönjakoa varten ...
on otettava kantaa niihin jaon sisältöä koskeviin vaatimuksiin, joita pesän osakkaat esittävät, ja ... kuolinpesän osakkaita ja voiko tapauksessa olla erityisiä esteitä kuolinpesän osakkaan perimisoikeudelle. ... ilman kuolinpesän osakkaiden lupaa. Pesänjakajan tulee myös määrätä aika ja paikka perinnönjaolle, sekä ...
sopuisasti pesän selvittämiseen keskenään. Selvittäjäksi määrätään henkilö, joka taitonsa ja kokemuksensa ... kaiken varallisuuden selvittämistä, pesän ja vainajan velkojen maksamista, sekä testamenttien ... pesänselvittäjä pitää omat ja pesän varat tarkasti erillään. Pesän rahavarat talletetaan pesän nimelle, ja kaikki ...