» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa kihlakunnansyyttäjä oli vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen rikoslain 17 luvun 20 §:n nojalla sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta markkinoinnista, koska tämä oli ansiotarkoituksessa asettanut julkisesti yleisön nähtäville kirpputorilta vuokraamaansa loosiin dvd-levyjen ja vhs-kasettien muodossa olevia elokuvatallenteita, joiden kansissa olevat kuvat olivat sukupuolisiveellisyyttä loukkaavina olleet omiaan herättämään yleistä pahennusta.
KKO:n tuli ratkaista kysymys siitä, oliko kihlakunnansyyttäjällä ollut toimivalta ajaa syytettä mainitusta rikoksesta, koska sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 24 §:n 1 momentin mukaan valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin sisältöön perustuvasta virallisen syytteen alaisesta rikoksesta. Tässä tapauksessa valtakunnansyyttäjä ei ollut päättänyt syytteen nostamisesta.
Mainitun säännöksen tarkoituksena on sananvapauteen liittyvistä perusoikeusnäkökohdista johtuen varmistaa syyttämiskäytännön yhdenmukaisuus niin sanottujen ilmaisuvapausrikosten kohdalla. Säännöksessä ei sen sanamuodon mukaan ole tehty eroa erilaisiin tekotapoihin perustuvien rikosten välillä, vaan säännös koskee kaikkia julkaistun viestin sisältöön perustuvia rikoksia. Tästä seuraa, ettei valtakunnansyyttäjän oikeus päättää syytteen nostamisesta riipu viestin julkaisemisessa käytetystä välineestä tai tekniikasta.
Mainitun lain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan "julkaisulla" tarkoitetaan yleisön saataville toimitettua painotuotetta, tietolevyä taikka muuta monistamalla valmistettua teksti-, ääni- tai kuvatallennetta. Elokuvatallenteet ja niiden kannet ovat epäilyksittä laissa tarkoitettuja julkaisuja. Itse elokuvat ja kansiin painetut kuvat ovat puolestaan saman lain 24 §:n 1 momentissa tarkoitettuja "julkaistuja viestejä". Kun mainitun teon rangaistavuus osaltaan perustuisi elokuvatallenteiden kansissa olevien kuvien sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan sisältöön, kysymys oli sanotussa lainkohdassa tarkoitetusta, julkaistun viestin sisältöön perustuvasta rikoksesta.
Kysymys oli ollut virallisen syytteen alaisesta rikoksesta, joka oli sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 24 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin perustunut julkaistun viestin sisältöön. Koska valtakunnansyyttäjä ei ollut tässä tapauksessa päättänyt syytteen nostamisesta, kihlakunnansyyttäjällä ei ollut toimivaltaa ajaa syytettä eikä myöskään vaatia syytteeseen liittyvää menettämisseuraamusta. Se seikka, että valtakunnansyyttäjä oli KKO:ssa ilmoittanut pitävänsä syyteoikeussääntelyä tulkinnanvaraisena ja olevansa itse syytteestä samaa mieltä kuin syytteen nostanut kihlakunnansyyttäjä, ei vaikuttanut toimivaltaa koskevan kysymyksen arviointiin.
Selaa lakitietoa