» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO:2013:55 A:ta syytettiin rikoslain 17 luvun 18 §:n mukaisesta sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä, kun A, joka oli pornograafisten elokuvien myyntiä, vaihtoa ja vuokrausta harjoittaneen yhtiön hallituksen ainoa varsinainen jäsen, oli yritystoiminnassaan levittänyt 26 kuvatallennetta, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitettiin väkivaltaa. A kiisti toimineensa tahallisesti, kun hän oli täyttänyt lainmukaisen ilmoitusvelvollisuuden kuvaohjelmien tarjoamisesta ja että kuvatallenteet olivat vasta jälkikäteen tehdyssä elokuvatarkastamon tarkastuksessa todettu rikoslain vastaisiksi. A ei siis ennen tarkastusta tiennyt kuvaohjelmien sisällön lainvastaisuudesta.
Käräjäoikeus katsoi, että A:n rikosvastuuta ei poistanut se, että hän täytti ilmoitusvelvollisuuden, eikä se, että vasta tarkastuksen jälkeen kuvaohjelmat oli todettu lainvastaisiksi. A:n olisi tullut kuvaohjelmia myytäväksi ottaessaan itse pystyä arvioimaan niiden sisällön perusteella, syyllistyikö hän rikokseen. Näin ollen käräjäoikeus tuomitsi A:n sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä 30 päiväsakon sakkorangaistukseen ja määräsi kuvatallenteet valtiolle menetetyksi.
Hovioikeus puolestaan hylkäsi syytteen, kumosi kuvatallenteita koskevan takavarikon ja määräsi ne palautettavaksi A:n yhtiölle. Hovioikeus perusteli ratkaisua sillä, että A:ta ei voitu velvoittaa tarkastuttamaan kuvatallenteita ennen niiden levittämistä. A oli toiminut elokuvatarkastamon ohjeiden mukaisesti, eikä voitu katsoa, että A olisi voinut pitää varsin todennäköisenä, että kuvaohjelmat sisälsivät sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa väkivaltaa.
Korkein oikeus arvioi A:n tahallisuutta sen perusteella, kuinka todennäköisenä tai varmana hän on pitänyt sitä, että kuvaohjelmat sisälsivät lainvastaista materiaalia. A ei ollut oma-aloitteisesti ryhtynyt varmistamaan kuvaohjelmien lainmukaisuutta, vaikka hänelle voitiin elinkeinonharjoittajana asettaa korostunut selvitysvelvollisuus. Koska laittomia kuvaohjelmia oli yli 20 kappaletta, osoitti se vähintäänkin valvonnan puuttumista. Lisäksi, väkivaltapornograafisten kuvaohjelmien joukossa on tyypillisesti lainvastaista materiaalia. Näin ollen A:n on täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että hänen levittämiensä kuvaohjelmien joukossa oli lainvastaista materiaalia. A:n tahallisuutta ei poistanut se, että hän ei tiennyt olevansa rikosoikeudellisesti vastuussa, jos kuvaohjelmat tarkastuksen jälkeen osoittautuivat lainvastaisiksi. Näillä perusteilla korkein oikeus katsoi A:n menettelyn olleen tahallista ja kumosi hovioikeuden tuomion jättäen asian käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.
Korkeimman oikeuden ratkaisua voidaan pitää jokseenkin ongelmallisena, sillä korkeimman oikeuden perustelut eivät aivan menneet yks yhteen todennäköisyysarvioinnin kanssa. Perustelut viittasivat pikemminkin A:n välinpitämättömyyteen kuvaohjelmien sisällöstä kuin siihen, kuinka todennäköisenä A piti niiden sisällön lainvastaisuutta.
Selaa lakitietoa