Minilex - Lakipuhelin

Pakkokeino - KKO:2000:90

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Haitanteko virkamiehelle
    Hätävarjelu
    Pakkokeino
    Etsintä

Tapauksessa KKO:2000:90 A:ta epäiltiin huumausainerikoksesta, jonka vuoksi häneltä oltiin poliisimiesten toimesta ottamassa virtsanäyte. A vastusti näytteen ottamista potkimalla, jolloin hänelle oli täytynyt laittaa jalkaraudat ja ottaa virtsanäyte väkisin katetroimalla. A:ta syytettiin haitanteosta virantoimituksessa olevalle virkamiehelle. 

Käräjäoikeus katsoi, että huumausainerikoksesta epäillyltä voidaan ottaa virtsanäyte huumausaineiden nauttimisen selvittämiseksi. Poliisimiesten toiminta oli näin ollen oikeutettua, eikä A:lla puolestaan ollut oikeutta vastustaa näytteen ottamista. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi A:n syyksi syytteessä luetun teon. 

A valitti hovioikeuteen, jossa hän vetosi siihen, että hän ei ollut velvollinen alistumaan virtsanäytteen ottamiseen ja että päätöksen näytteen ottamisesta tehneellä poliisimiehellä ei ollut toimivaltaa määrätä henkilötarkastusta. Henkilötarkastus ei lain mukaan saa aiheuttaa tutkittavalle haittaa. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että katetrointi ei ollut aiheuttanut sanottavaa haittaa, eikä se ollut epäinhimillistä tai halventavaa. Lisäksi hovioikeus totesi, että sillä ei ollut merkitystä, kuka oli antanut määräyksen näytteen ottamiselle. A oli joka tapauksessa syyllistynyt hänen syykseen luettuun rikokseen. Hovioikeus ei näin ollen muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Korkein oikeus totesi asiassa, että pakkokeinolain mukaan henkilöön kohdistuvasta etsinnästä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies. Kuitenkin jos asia ei siedä viivytystä, voi poliisimies ilman määräystä suorittaa etsinnän, kuten tapauksessa olleet poliisimiehet olivat tehneet. Korkein oikeus katsoi, että poliisimiehet olisivat voineet odottaa asianmukaisen määräyksen saamista ilman, että rikostutkinta olisi siitä kärsinyt. Virtsanäytteen otattaminen A:lta ei kuitenkaan ollut niin selvästi poliisimiehen toimivaltaan kuulumatonta, että A:lla olisi ollut oikeus sitä vastustaa. Korkein oikeus ei hovioikeuden tapaan pitänyt katetrointia epäinhimillisenä eikä halventavana. Näin ollen korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.

Mikäli ratkaisussa oltaisiin katsottu A:lla olleen ollut oikeus vastustaa näytteen ottamista, olisi kyse ollut hätävarjelusta. Sillä tarkoitetaan puolustautumista oikeudetonta hyökkäystä vastaan. Oikeudeton hyökkäys voi olla myös esimerkiksi viranomaisen toimivaltaan kuulumaton teko. Jos tapauksessa poliisimiesten toiminta olisi katsottu rikkovan liiaksi heidän toimivaltaansa, olisi pakottaminen näytteen ottamiseen voitu katsoa olevan oikeudeton hyökkäys, jolloin A:lla olisi ollut oikeus myös puolustautua sitä vastaan. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että näytteen otattaminen ei ollut selvästi poliisimiehen toimivaltaan kuulumatonta, joten hätävarjeluteko ei ollut oikeutettua.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]