Minilex - Lakipuhelin

KKO:2014:11 - Mitä tarkoitetaan suurella ihmismäärällä, kun sovelletaan törkeän tuhotyön tunnusmerkistöä?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Yleisvaarallinen rikos
    Tuhotyö
    Törkeä tuhotyö

A oli sytyttänyt palamaan rivitalorakennuksen, jossa palon sytyttämishetkellä oli 12 henkilöä. 

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä tuhotyöstä. Se katsoi, että A oli aiheuttanut rikoslain 34 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulle suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa. Lisäksi tulipalosta oli aiheutunut suuret omaisuusvahingot sekä rakennuksen omistavalle asunto-osakeyhtiölle että yksittäisille asianomistajille. Tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

A valitti asiasta hovioikeuteen, joka tuomitsi A:n pelkästä tuhotyöstä. Hovioikeus katsoi, että oikeuskäytännön valossa 12 henkilöä ei ollut lain tarkoittama suuri ihmismäärä. 

Syyttäjä valitti hovioikeuden päätöksestä Korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus tarkasteli erityisesti, oliko teko aiheuttanut törkeän tuhotyön tunnusmerkistön edellyttämin tavoin vakavaa hengen tai terveyden vaaraa suurelle ihmismäärälle. Ensimmäisenä Korkein oikeus totesi, että rikoslain esitöissä on katsottu, että suurelle ihmismäärälle ei voida esittää tarkkaa lukumääräistä alarajaa, vaan ratkaisu on tehtävä tapauskohtaisesti. Aiemmassa oikeuskäytännössä on katsottu, että ilmaisun suuri ihmismäärä voidaan katsoa tarkoittavan vähintään kymmeniä henkilöitä, joihin teon konkreettisen vaaran tulee kohdistua. Vaaravyöhykkeellä olleiden henkilöiden lukumäärän lisäksi merkitystä  on annettava sille, miten konkreettisesti, välittömästi ja vakavasti vaara vaaravyöhykkeellä olleiden ihmisten henkeen ja terveyteen kohdistuu. Soveltaessaan näitä lausumia kyseiseen tapaukseen Korkein oikeus katsoi, että sytytetystä tulipalosta oli aiheutunut välitöntä vakavaa hengen tai terveyden vaaraa kaikille  rivitalorakennuksessa syttymishetkellä olleille 12 henkilölle. Yleisesti tiedossa on, että tulipalo asuinhuoneistoissa aiheuttaa hengenvaarallisia savukaasuja, jotka saattavat levitä myös huoneistosta toiseen hyvin nopeasti. Lisäksi tapauksen tulipalosta oli aiheutunut rakennuksen omistavalle asunto-osakeyhtiölle ja muille rakennuksessa asuneille asianomistajille taloudellista vahinkoa. A:n tekoa oli siten Korkeimman oikeuden mukaan kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Korkein oikeus tuomitsi A:n neljäksi vuodeksi vankeuteen törkeästä tuhotyöstä.

Ratkaisu täsmentää erityisesti suuren ihmismäärän käsitettä, kun tulkitaan törkeää tuhotyötä koskevaa säännöstä. Suuri ihmismäärä on siis noin yli kymmenen henkilöä. Henkilöiden lukumäärän lisäksi arviointiin vaikuttaa myös se, miten konkreettisesti, välittömästi ja vakavasti vaara vaaravyöhykkeellä olleiden ihmisten henkeen ja terveyteen kohdistuu. Tätä lausumaa tulee ilmeisesti tulkita siten, että mitä konkreettisempi, välittömämpi ja vakavampi vaara on, sitä vähäisempi henkilölukumäärä voi riittää suuren ihmismäärän käsitteen täyttymiseen.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]