» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Asiassa oli kyse mahdollisesta raskauden perusteella tapahtuvasta syrjinnästä henkilön palvelussuhteen jatkamisen osalta. A oli kanteessaan vaatinut kaupungilta hyvitystä perustuen naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 11 §:ään.
Hänen mukaansa "Viransijaisuuksia koskevat määräyskirjani kirjoitettiin yleensä 6 kuukauden pituisiksi. Viimeinen määräyskirja, joka koski kodinhoitajan viransijaisuutta, kirjoitettiin 12.6.1992 vain kahdelle kuukaudelle kattamaan 1.7. - 31.8.1992 välisen ajanjakson. Työnantajani menetteli näin siitä huolimatta, että äitiyslomasijaisuus, jota minut nimettiin hoitamaan, jatkui aina 28.12.1992 asti."
"Työnantajani ei halunnut antaa minulle koko viransijaisuuden kattavaa määräyskirjaa sen takia, että olin raskaana." "Kun kaupungin menettely toteutui virkasuhteeni, oikeastaan viransijaisuuden, päättymisenä elokuun lopussa 1992 ja kun 1.8.1992 tuli voimaan tasaarvolain laajennus, jossa sukupuoleen perustuvaksi syrjinnäksi katsottiin myös työntekijän asettaminen eriarvoiseen asemaan raskauden tai synnytyksen vuoksi, tulee mainittua syrjintää laajentavaa lainkohtaa soveltaa myöskin virkasuhteen päättymiseen."
Tasa-arvolain 11 §:n mukaan työnantaja, joka on rikkonut lain 8 §:ssä tarkoitettua syrjinnän kieltoa, on velvollinen maksamaan loukatulle hyvitystä. Lain 12 §:n 2 momentin mukaan kanne hyvityksen suorittamisesta on nostettava vuoden kuluessa syrjinnän kiellon rikkomisesta.
Haaste oli annettu tiedoksi kaupungille 2.8.1993 ja kaupunki oli väittänyt, että oikeus vaatia hyvitystä oli vanhentunut, koska syrjiväksi väitetty sijaismääräys oli annettu 12.6.1992.
Korkein oikeus arvioi sitä, tapahtuiko syrjinnän kiellon rikkominen kanneoikeuden vanhentumisajan alkamisvaikutuksin jo viransijaisuusmääräystä annettaessa vai vasta sitten, kun kyseinen viransijaisuus päättyi.
Korkein oikeus totesi, että tasa-arvolain esitöissä lausutun mukaan 12 §:n 2 momentissa tarkoitettu "Määräaika laskettaisiin siitä, kun syrjinnän kieltoa on rikottu. Joskus saattaa käydä niin, että syrjinnän kohteeksi joutunut tulee tietoiseksi menettelyn lainvastaisuudesta myöhemmin ja ehkä vasta silloin, kun edellä tarkoitetuin tavoin laskettu määräaika on jo päättynyt. Koska asian pikaisen käsittelyn vaatimus on niin tärkeä, ei ole kuitenkaan katsottu aiheelliseksi antaa merkitystä sille, koska syrjinnän kohteeksi joutunut on saanut asiasta tiedon". Määräaika olisi siten alkanut nimityspäätöksestä tai muusta vastaavasta työnantajan tekemästä, palvelussuhdetta koskevasta toimenpiteestä.
Syrjintää työelämässä koskevan tasa-arvolain 8 §:n 2 momenttia on kuitenkin muutettu 1.8.1992 voimaan tulleella lailla muun muassa lisäämällä siihen uusi 1) kohta, jonka mukaan työnantajan menettelyä on samoin pidettävä syrjintänä, jos työnantaja "jättää muissa kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa työnhakijan palvelukseen ottamatta tai rajoittaa työntekijän palvelussuhteen kestoa tai sen jatkumista tämän sukupuolen perusteella, jollei työnantaja voi osoittaa, että hänen menettelyynsä on työn tai tehtävän laadusta johtuva hyväksyttävä syy".
KKO huomautti, että olemassa ei ole epäselvyyttä siitä, etteikö jo sellaista päätöstä, jolla henkilön palvelussuhteen kestoa rajataan raskauden takia, tulisi pitää sellaisena, että se syrjii kyseistä henkilöä. Kuitenkin toisaalta myös rajattu viranhoitomääräys on sellainen, että työnantaja voi sitä jatkaa, muuttaa ja uusia. Uuden määräyksen antamatta jättämistä ei yleisesti tavata vahvistaa esimerkiksi päätöksellä. Syrjintäolettamaa ei siten voida katsoa syntyneeksi, ennen kuin on selvää, ettei uutta määräystä palvelussuhteen jatkumisesta anneta ja se voidaan pätevästi todeta vasta, kun kyseinen palvelussuhde päättyy. Korkeimman oikeuden mukaan nämä asiat puoltavat sitä, että syrjinnän kiellon rikkominen tällaisessa tilanteessa tapahtuu kanneoikeuden vanhentumisajan alkamisvaikutuksin vasta sitten, kun viransijaisuus päättyy eikä silloin, kun viransijaisuusmääräys annetaan.
Tasa-arvolain muutos, jonka mukaan sukupuolisena syrjintänä voitiin pitää muun muassa työntekijän palvelussuhteen keston rajoittamista esimerkiksi raskauden perusteella, oli tullut voimaan 1.8.1992. Kihlakunnanoikeus oli katsonut, että kyseistä lainkohtaa voitiin soveltaa nyt käsillä olevassa tapauksessa, sillä syrjintä oli tapahtunut vasta silloin, kun palvelusuhde oli päättynyt. Tämä johtui siitä, että A:ta koskevaa viranhoitomääräystä oli voitu työnantajan toimesta muuttaa tai jatkaa. Kihlakunnanoikeuden mukaan A oli siten nostanut kanteen mainitussa laissa tarkoitetussa vuoden määräajassa.
Myös korkeimman oikeuden mukaan kanne oli nostettu lain määräämässä vuoden määräajassa.
Selaa lakitietoa