» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Kihlakunnanoikeus oli katsonut asiassa selvitetyksi, että A oli 24.3. - 1.11.1986 Forssassa osakeyhtiö Y:n toimitusjohtajana ja hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä tahallaan antamalla osakeyhtiön verovuotta 1985 koskevissa veroilmoituksissa väärän tiedon pidättänyt valtiolta, kunnalta ja seurakunnalta veroa. A oli vähentänyt Y:n kirjanpidossa sen menoina tilikausina 1.2.1984 - 31.1.1985 ja 1.2. - 30.11.1985 X yhtiön nimissä laadituilla perusteettomilla laskuilla 300 000 markkaa. Antamalla sen jälkeen tilikausilta edellä kerrotut kirjanpitoon perustuvat veroilmoitukset A oli pidättänyt valtiolta, kaupungilta ja seurakunnalta veroa yhteensä 183 000 markkaa.
Kihlakunnanoikeus oli tuominnut A:n törkeästä veropetoksesta 9 kuukaudeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin 15 päivää. Rangaistus oli ehdollinen ja koetusaika päättyi 31.12.1993.
Hovioikeus oli katsonut selvitetyksi, että A oli vähentänyt yhtiö Y:n kirjanpidossa yhtiön tuloista X yhtiön nimissä laadituilla perusteettomilla laskuilla 800 000 markkaa. Verotuksessa ilmoittamatta jätetty tulo oli siten kihlakunnanoikeuden syyksi lukema määrä huomioon ottaen kaikkiaan 1 100 000 markkaa. Pidätetyn veron määrä oli näin ollen laskennallisesti 671 000 markkaa.
Hovioikeus totesi, että A:n rikokset olivat vakavuusasteeltaan sellaiset, että normaalitapauksessa niistä tulisi yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämiseksi määrätä ehdoton vankeusrangaistus, vaikka tekijää ei aiemmin olisikaan tuomittu rangaistukseen. Kun kuitenkin otettiin huomioon teosta kulunut pitkä aika sekä haitta, joka oli johtunut pitkästä poliisitutkinnasta ja oikeuskäsittelystä, hovioikeus katsoi, ettei yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen tässä tapauksessa vaatinut A:n tuomitsemista ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hovioikeus oli tuominnut A:n jatketusta törkeästä veropetoksesta 1 vuodeksi 5 kuukaudeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin 15 päivää. Vankeusrangaistus oli ehdollinen. Koetusaika oli alkanut 2.12.1991 ja päättyi 30.11.1994.
Korkeimmassa oikeudessa virallinen syyttäjä edelleen vaati rangaistuksen määräämistä ehdottomaksi.
Korkein oikeus totesi, että asian käsittelyyn oli kulunut epätavallisen pitkä aika. Rikos oli tehty ajalla 1.2.1983-31.1.1985. Kihlakunnanoikeuden ensimmäinen käsittely oli ollut vuonna 1990 ja päätös annettu joulukuussa 1991. Hovioikeus oli antanut tuomionsa toukokuussa 1994. KKO totesi edelleen, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen puoltaa sitä, että rangaistuksen tulisi olla ehdoton vankeusrangaistus. Asiassa oli kuitenkin useita vastasyitä, jotka vahvasti tukivat rangaistuksen määräämistä ehdolliseksi, joten sille ei ollut yleistä estettä.
Korkein oikeus huomautti kuitenkin, että ehdollinen rangaistus oli seuraamuksena riittämätön, joten se tuomitsi A:n lisäksi sakkoon.
Selaa lakitietoa