Minilex - Lakipuhelin

Yhtiön johdon vastuuvapaus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yhtiökokous päättää vastuuvapauden myöntämisestä yhtiön hallituksen jäsenelle, hallintoneuvoston jäsenelle ja toimitusjohtajalle. Osakkeenomistajalle tai tilintarkastajalle vastuuvapautta ei voida myöntää. Yhtiökokous voi vapaasti päättää vastuuvapauden myöntämisestä tai vaihtoehtoisesti evätä sen epäluottamuslauseena yhtiön johdon toimintaa kohtaan. Mikäli vastuuvapaus evätään, se ei vielä sisällä sellaisenaan päätöstä korvauskanteen nostamisesta asianomaista vastaan. Kanteen nostamisesta tulee nimittäin aina tehdä erillinen päätös.

Vastuuvapaus kohdistuu aina menneeseen aikaan. Näin ollen myönnettyyn vastuuvapauteen ei voida sisällyttää yhtiökokouksen hyväksyntää jatkaa aiempaa vahingollista toimintaa. Päätös vastuuvapaudesta voidaan tehdä kunkin vastuuvelvollisen osalta erikseen tai yhteisesti kaikkien osalta. Vastuuvapauden myöntämisen jälkeen yhtiökokous ei voi peruuttaa sitä uudella päätöksellä tai supistaa sen alaa.

Vastuuvapaus koskee ainoastaan sitä tehtävää, jonka osalta se on myönnetty. Vastuuvapauspäätöksessä voidaan ottaa kantaa yksittäiseen tapahtumakulkuun sekä jättää määrätyt asiat sen ulkopuolelle. Vastuuvapaus kattaa vain yhtiön lukuun ajettavat kanteet. Se ei vaikuta osakkeenomistajan tai kolmansien tahojen oikeuteen nostaa kanne omaan lukuunsa heille aiheutuneista vahingosta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]