Minilex - Lakipuhelin

Toiminnanharjoittajan ympäristövastuu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Toiminnanharjoittajalla tarkoitetaan tässä sellaisia luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä, jotka harjoittavat pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa tai jotka tosiasiallisesti määräävät tästä toiminnasta. Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista. Tätä kutsutaan selvilläolovelvollisuudeksi.

Toiminnanharjoittajan on myös viipymättä ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin mahdollisen pilaantumisen ehkäisemiseksi ja jos pilaantumista on jo aiheutunut, sen rajoittamiseksi mahdollisimman vähäiseksi. Tätä kutsutaan pilaantumisen torjuntavelvollisuudeksi.

Yleensäkin jokaisella toiminnanharjoittajalla on vastuu aiheuttamistaan jätteistä. Jos toiminnanharjoittajalla syntyy toiminnassaan jatkuvasti jätettä, on hänen huolehdittava jätteen huollosta. Ensisijaisesti on kuitenkin huolehdittava, että jätettä syntyy toiminnassa mahdollisimman vähän.

Raaka-aineita ja materiaaleja on myös käytettävä säästeliäästi. Tuotteen valmistajan ja sen maahantuojan on huolehdittava, että tuote on kierrätyskelpoinen eikä aiheuta jätteenä vaaraa. Toiminnanharjoittajan on itse huolehdittava jätteen keräyksen ja kuljetuksen järjestämisestä. Toiminnanharjoittaja voi järjestää jätehuollon itse tai luovuttaa jätteen muualle huollettavaksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]