Minilex - Lakipuhelin

Lajien suojelun suhde maankäyttöön

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kasvi- ja eläinlajien rauhoitussäännöksillä ei ole yleisesti ottaen tarkoitusta estää alueiden käyttämistä metsätalouteen, rakentamiseen tai maatalouteen. Sallittua on siten yleensä esimerkiksi rakennuksen rakentaminen tai ajoneuvon käyttäminen eliölajien esiintymisalueella. Toimenpiteet on kuitenkin pyrittävä tekemään vahingoittamatta tai häiritsemättä alueella olevia eliölajeja ja niiden pesintää. Mikäli toimenpidettä ei ole mahdollista tehdä eliölajia häiritsemättä ilman huomattavia lisäkustannuksia, siihen on mahdollista hakea poikkeuslupaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta. Poikkeusluvalla voidaan poiketa lajien rauhoitussäännöksistä, jos lajin suojelutaso säilyy silti suotuisana.

Mikäli uhanalainen eliölaji on säädetty erityisesti suojeltavaksi, sille on asetettu tarkempia määräyksiä myös koko esiintymispaikan suojelemisesta. Erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeitä esiintymispaikkoja ei saa hävittää eikä heikentää.

Jos uhanalaisen tai harvinaisen eliölajin vuoksi on perustettu luonnonsuojelualue, kyseisellä alueella ei saa saa lähtökohtaisesti tehdä luontoa muuttavaa toimintaa. Sallituista ja kielletyistä toimista säädetään yleensä eri luonnonsuojelualueiden osalta erikseen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]