Minilex - Lakipuhelin

Todistelu rikosprosessissa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Todistelulla rikosprosessissa tarkoitetaan rikosasian oikeudenkäynnissä tapahtuvaa tosiseikkojen selvittelyä. Todistelu sijoittuu oikeudenkäynnissä alkukeskustelun ja asianosaisten asiaesittelyn jälkeen. Todistelussa esitettävät todisteet voivat olla kirjallisia tai suullisia, kuten todistajien ja asianomistajan kuulemista, tai todisteina käytettäviä esineitä.

Todisteluvaiheessa kuullaan tarvittaessa asianomistajaa ja vastaajaa todistelutarkoituksessa sekä otetaan vastaan muu todistelu. Asianosaisen kuulustelu todistelutarkoituksessa on pääsääntöisesti toimitettava ennen kuin muuta suullista todistelua otetaan vastaan siitä kysymyksestä, jota kuulustelu koskee. Kyseisen kuulemisjärjestyksen tarkoitus on estää todistajien ja asiantuntijoiden kertomusten vaikutus asianosaisen omaan kertomukseen. Tästä kuulemisjärjestyksestä voidaan kuitenkin tarvittaessa poiketa. Laissa ei ole mainintaa siitä, onko asianomistajaa vai vastaajaa kuultava ensin, mutta lain esitöiden mukaan asianomistajaa olisi kuitenkin kuultava ennen vastaajaa.

Asianosaisten kuulemisen jälkeen kuullaan yleensä rikoksen mahdollisia todistajia, kuten esimerkiksi silminnäkijöitä. Myös asiantuntijoita on mahdollista kuulla. Muu todistelu asianosaisten kuulemisen jälkeen viittaa siis todistajiin ja asiantuntijoihin. Henkilötodistelun eli henkilöiden kuulemisen jälkeen siirrytään kirjallisiin todisteisiin ja esineisiin, mikäli niitä ei ole esitetty jo aikaisemmin todistelun aikana. Kirjallisia todisteita voidaan ottaa siis vastaan missä vaiheessa todistelua tahansa esimerkiksi tukemaan asianosaisen lausumaa.

Rikosprosessissa todistelu seuraa siis samoja linjoja kuin riita-asian oikeudenkäynnissäkin. Esimerkiksi todistelun suullisuus on johtava periaate molemmissa prosesseissa. Suurin ero riita- ja rikosasioiden käsittelyssä on se, että rikosasioissa asianosaisia ja todistajia on kuultu jo aikaisemmin esitutkinnassa, kun taas riita-asioissa tapahtumista kerrotaan usein ensi kertaa oikeudessa. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]