Minilex - Lakipuhelin

Testamentin tulkintakanne

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Testamentin tulkintaa koskeva kanne antaa mahdollisuuden saada tuomioistuimen vahvistus sille, mitä tulee pitää testamentin tekijän oikeana tarkoituksena. Tulkintakanne on yksi tavallisimpia niin sanottuja vahvistuskanteita.

Tuomioistuin vahvistaa lopullisella päätöksellään sen, onko tietty oikeustila olemassa vai ei. Tulkintakanteen tavoitteena on siis saada selville se, mikä on testamentin oikea sisältö ja mitä testamentin tekijä on oikeasti tarkoittanut. Testamentin tulkintakanne voi olla tarpeellinen silloin, kun testamenttiin sisältyy epäselvyyksiä ja testamentin tekijän todellisen tarkoituksen selville saaminen on vaikeaa. Epäselvyyksiä voi olla esimerkiksi siitä, onko testamentin tekijä halunnut testamentata jonkin omaisuuden ainoastaan yhdelle henkilölle vai useammalle henkilölle. Lakimiehen kanssa keskustelemalla saa neuvoja, miten testamenttia tavallisesti tulkitaan ja miten tulkintakanne nostetaan.

Tulkintakanne voidaan nostaa siis silloin, kun testamentin sisällöstä on epätietoisuutta. Oikeus tulkintakanteen nostamiseen on kaikilla niillä, joiden oikeuksiin testamentti vaikuttaa eli joiden hyväksi tai rasitukseksi se on tehty. Sen voi siis nostaa sekä testamentin saaja, että perillinen. Testamentin tulkintakanteen nostamista ei ole sidottu määräaikaan. Mikäli pesään on määrätty pesänjakaja, hän voi ratkaista tulkintaristiriidat. Tällöin siis tulkintakanteen nostaminen ei ole tarpeellista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]