Minilex - Lakipuhelin

Tavaramerkkiin voi saada lisenssin

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vaikka yleensä tavaramerkin haltija käyttää tavaramerkkiä itse, hän voi kuitenkin myös halutessaan luovuttaa käyttöluvan tavaramerkkiinsä myös jollekin toiselle. Tavaramerkin lisensoinnilla tarkoitetaan juuri sitä, että tavaramerkin haltija myöntää jollekin toiselle käyttöluvan tavaramerkkiin. Tavaramerkki pysyy edelleen sen alkuperäisellä haltijalla, mutta lisenssin vuoksi myös jollakin toisella on laillinen oikeus käyttää merkkiä. Lisenssisopimuksen voi tehdä samanaikaisesti yhden tai useamman elinkeinonharjoittajan kanssa. Varsinkin monet kansainväliset yritykset ja laajat kansalliset ketjut ovat hyötyneet lisensoinnista. Lisenssisopimukset liittyvät erityisesti franchising-toimintaan, jossa lisenssin saaja toimii pää¬miehensä tavaramerkin ja brändin alla tämän tuotteiden tai palveluiden jakelijana. Tavaramerkin voi lisensioida kokonaan tai pelkästään tiettyjen tavaroiden osalta. Lisenssi voidaan myöntää myös alueellisesti niin, että sopimusosapuoli saa käyttää tavaramerkkiä vain tietyllä maantieteellisellä alueella, kuten Suomen rajojen sisäpuolella.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]