Minilex - Lakipuhelin

Tavaramerkin uudistaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tavaramerkki on merkki, joka erottaa jonkin yhtiön tuotteet muista muiden yhtiöiden tuottamista tuotteista. Tavaramerkkiä käytetään siis merkitsemään tuotteen alkuperää. Tavaramerkin erottavan luonteen vuoksi onkin tärkeää muistaa uusia tavaramerkki. Näin toimimalla ei esimerkiksi kukaan muu pääse hyötymään tavaramerkistä, joka on esimerkiksi voinut saada suurta suosiota ja tällä tavalla olisi omiaan edistämään tuotteen myyntiä.

 

Suomessa tavaramerkkeihin liittyviä asioita hoitaa Patentti- ja rekisterihallitus eli PRH. Patentti- ja rekisterihallitus siis suorittaa muun muassa tavaramerkin rekisteröinnin ja uudistamisen. Suomessa tavaramerkki on kerrallaan voimassa 10 vuotta. Eli toisin sanoen tavaramerkki tulee uudistaa 10 vuoden välein.

 

Uudistamisen voi tehdä aikaisintaan vuotta ennen rekisteröintikauden päättymistä tai

viimeistään kuuden kuukauden kuluessa sen päättymisestä. Yksinkertaistettuna tavaramerkin voi uudistaa yhdeksän (9) vuotta sen jälkeen, kun tavaramerkki on rekisteröity tai edellisen kerran uusittu. Tavaramerkin uudistamisen takaraja on yksinkertaistettuna 10 ja puoli vuotta siitä hetkestä, kun tavaramerkki on rekisteröity tai uudistettu. Esimerkiksi yhtiö X on rekisteröinyt tuotteilleen tavaramerkin Y 1.1.2015. Tavaramerkin voi siis uudistaa 1.1.2014 ja se tulee viimeistään uusia 1.7.2025 mennessä. Jos rekisteröintiä ei uusita määräajan puitteissa poistaa Patentti- ja rekisterihallitus tavaramerkin rekisteristä, jolloin se on vapaasti muiden käytettävissä. PRH on kuitenkin vakiinnuttanut käytännön, jossa se ilmoittaa tavaramerkin haltijalle 4-6 kuukautta ennen tavaramerkin eräpäivää.

 

Tavaramerkin voi uudistaa kolmella eri tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto on tehdä sähköinen uudistamishakemus PRH:n tarjoamassa palvelussa. Toinen tapa on suorittaa niin sanottu maksu-uudistus. Maksu-uudistuksessa PRH:n tilille siirretään uudistamismaksu, jonka yhteyteen merkitään uudistettavan tavaramerkin tai tavaramerkkien rekisteröintinumerot. Kolmas vaihtoehto on tehdä kirjallinen uudistamishakemus täyttämällä PRH:n rekisteröityä tavaramerkkiä koskeva hakemuslomake.

 

Muistilista tavaramerkin haltijalle:

  1. Tavaramerkin uudistamisella säilytät tavaramerkin ja siitä koituvan hyödyn itselläsi
  2. Tavaramerkki tulee uusia 10 vuoden välein
  3. Uudistuksen voi tehdä jo vuoden ennen rekisteröintikauden päättymistä, mutta kuitenkin viimeistään puoli vuotta sen päättymisen jälkeen
  4. Epäselvissä tilanteissa älä epäröi ottaa yhteyttä lakimieheen

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]