Minilex - Lakipuhelin

Suppea haastehakemus ja sen käyttäminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos kantajan asia koskee tietyn määräistä saamista, hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista tai häätöä ja kantaja ilmoittaa, ettei asia hänen käsityksensä mukaan ole riitainen, voidaan haastehakemus laatia suppeana. Kantaja toimittaa haastehakemuksen tuomioistuimeen, jolloin asia tulee vireille ja sen valmistelu aloitetaan tuomioistuimessa.

Suppea haastehakemus tehdään muuten samoin kuin laaja haastehakemus, paitsi että kantaja voi esittää vaatimustensa perusteeksi ainoastaan ne seikat, joihin vaatimus välittömästi perustuu. Oikeudelliset faktat tulee kuitenkin ilmoittaa niin, että vastaaja voi antaa niihin vastauksen, ja että tuomioistuin voi antaa asiassa ratkaisun niiden pohjalta, mikäli vastaaja ei anna vastaustaan. Haastehakemuksessa on myös täsmällisesti yksilöitävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vetoaa. Suppeassa haastehakemuksessa ei tarvitse ilmoittaa muita todisteita, kuin mitä haastehakemukseen on liitetty.

Suppea haastehakemus on siis nimensä mukaisesti suppeampi eli sisällöltään yksinkertaisempi kuin laaja haastehakemus. Laissa on erikseen lueteltu tilanteet, joissa suppea haastehakemus sallitaan ja lisäksi edellytetään, ettei asia ole riitainen. Mikäli edellytykset eivät täyty, on kantajan laadittava laaja haastehakemus.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]