Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoittaa kuntajako?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Suomi jakaantuu kuntiin. Kuntajaosta ja sen perusteista on säädetty laissa. Asukkaiden itsehallinnon ja yleisen hallinnon järjestämisen vuoksi Suomen valtio on jaettu kuntiin. Kuntajaossa tulee huomioida alueellinen eheys. Kunnan yhdyskuntarakenteen tulee olla toimiva. Kuntajakoa voidaan myös muuttaa, jotta alueellinen eheys ja yhdyskuntarakenteen toimivuus saavutettaisiin. Kunnat eroavat toisistaan hyvin paljon niin väestömäärältään kuin pinta-alaltaankin. Viime vuosina kuntien määrä on jatkuvasti ollut laskusuunnassa. Tämä on johtunut uusista kuntaliitoksista.

Kunnan alueen kokoa ei ole määrätty laissa. Kunnan alueen tulee muodostua työssäkäyntialueesta, mutta kunta voi muodostua myös muusta toiminnallisesta kokonaisuudesta, jolla on taloudelliset ja henkilöstövoimavaroihin perustuvat edellytykset vastata palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta.

Jos kuntajakoa muutetaan, tulee siitä säätää lailla. Eduskunta siis päättää kuntajaon muuttamisesta säätämällä lain. Kuntajaon muuttamisesta eräissä tapauksissa voi päättää valtioneuvosto tai ministeriö.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]