Minilex - Lakipuhelin

Konkurssisaatava

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Konkurssisaatava on saatava, joka maksetaan konkurssipesän varoista. Konkurssisaatava on siis saatava, joka otetaan huomioon konkurssissa.

Konkurssisaatavan perusteen eli konkurssisaatavaa koskevan sitoumuksen tai muun oikeusperusteen on täytynyt syntyä ennen konkurssin alkamista. Konkurssisaatavan ei sen sijaan tarvitse olla erääntynyt konkurssin alkaessa, koska konkurssin alkaminen eräännyttää saatavat. Konkurssisaatavan ei myöskään tarvitse olla riidaton. Konkurssisaatava voi olla perusteeltaan tai määrältään riitainen tai ehdollinen. Saatavalle suoritetaan kuitenkin jako-osuus pesästä vasta, kun ehto on täyttynyt tai saatavan määrä on selvinnyt. Konkurssisaatavia ovat myös panttisaatavat. Jos kysymys on kestovelkasuhteesta, katsotaan konkurssisaatavaksi se osa saatavasta, joka kohdistuu aikaan ennen konkurssin alkamista.

Konkurssivelkojat saavat konkurssipesän varoista suorituksen saatavalleen laissa säädetyssä järjestyksessä. Panttivelkojat saavat suorituksen pantin arvosta. Jos pantti ei riitä kattamaan panttisaatavaa, on panttisaatava siltä osin tasavertaisessa asemassa vakuudettomien velkojen kanssa. Vakuudettomat velat ovat keskenään samassa asemassa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]