Minilex - Lakipuhelin

Henkilövahinko: Kipu ja särky, pysyvä ja tilapäinen haitta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vahingon kärsijä on hänelle aiheutuneen henkilövahingon perusteella oikeutettu saamaan korvauksen kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta. Tällaisista henkilövahingoista tuomittavat korvaukset hyvittävät aineettomia vahinkoja, eli vahinkoja jotka ilmenevät lähinnä subjektiivisesti vahingon kärsijässä itsessään. Esimerkiksi koettua kipua on vaikea todeta ja määrittää ulkopuolisen silmin.

Korvaus kivusta ja särystä määrätään tapauskohtaisesti objektiivisesti havaittavissa olevien henkilövahinkoon liittyvien seikkojen perusteella. Korvausta määrättäessä otetaan huomioon erityisesti henkilövahingon laatu ja vaikeusaste. Lisäksi korvausharkinnassa huomioidaan aiheutuneen vahingon edellyttämä hoidon laatu ja sen kestoaika, sekä haitan kestoaika.

Pysyvän haitan perusteella määrätään korvaus ottamalla huomioon henkilövahingon laatu ja vaikeusaste sekä vahingon kärsijän ikä. Lisäksi henkilövahingosta aiheutunut elämänlaadun erityinen heikentyminen voidaan huomioida korvausta korottavana tekijänä. Elämänlaadun heikentymisellä tarkoitetaan, ettei vahingon kärsijä kykene enää nauttimaan elämästä samalla tavalla kuin ennen vahinkotapahtumaa. Esimerkkinä tästä ovat ainakin toimintakyvyn vähentyminen esimerkiksi raajojen menettämisen vuoksi tai kosmeettisten haittojen kuten arpien aiheuttama häpeä.

Korvaus kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta tai pysyvästä haitasta määrätään kertakorvauksena. Pysyvästä haitasta määrättävä korvaus voidaan kuitenkin maksaa kokonaan tai osittain toistuvina suorituksina, mikäli se katsotaan aiheelliseksi ottaen huomioon vahingon kärsijän olosuhteet, korvauksen määrä ja korvausvelvollisen varallisuusolot.

Jos vahingon kärsijä kuolee ennen kuin hän on ehtinyt esittää korvausvaatimuksia kivusta, särystä tai muusta haitasta, oikeus korvauksien vaatimiseen raukeaa. Tällöin esimerkiksi menehtyneen lähimmäiset eivät voi vaatia korvausta hänen puolestaan. Kuitenkin myös henkilövahingon kärsineen erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus korvaukseen, jos tämä on hoitanut tai auttanut kuntouttamaan vahingon kärsinyttä.

Varoitukset

- Korvaus kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta tai pysyvästä haitasta määrätään mahdollisuuksien mukaan kertakorvauksena, jolloin summa voi olla todella suuri

- Pysyvästä haitasta määrättävä korvaus voidaan kuitenkin maksaa kokonaan tai osittain toistuvina suorituksina, mikäli se katsotaan aiheelliseksi

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]