Minilex - Lakipuhelin

Avoin yhtiö omistaja

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yhtiömiehet omistavat avoimen yhtiön

Avoimessa yhtiössä kaksi tai useampi yhtiömiestä harjoittavat kirjallisen yhtiösopimuksen perusteella elinkeinotoimintaa yhteisen taloudellisen tarkoituksen saavuttamiseksi. Avoimen yhtiön omistajia ovat nämä yhtiömiehet yhdessä. Avoimella yhtiöllä pitää olla vähintään kaksi yhtiömiestä omistajina. Avoimella yhtiöllä ei voi olla muita omistajia kuin yhtiömiehiä.

Omistajan vastuu

Avoimen yhtiön omistajat ovat aina vastuunalaisia yhtiömiehiä. Yhtiömiesten vastuunalaisuus tarkoittaa sitä, että heille kuuluu henkilökohtainen vastuu yhtiön velvoitteista. Henkilökohtainen vastuu on rajatonta eli avoimen yhtiön omistaja vastaa yhtiön velvoitteista niiden täyteen määrään saakka koko henkilökohtaisella omaisuudellaan. Vastuu on lisäksi yhtiömiesten kesken yhteisvastuullista, mikä tarkoittaa sitä, että jos joku avoimen yhtiön omistajista ei itse kykene maksamaan yhtiöstä johtuvia velkojaan, velkojalla on oikeus periä velka kokonaisuudessaan ja suoraan muilta avoimen yhtiön omistajilta. Velan maksaneelle yhtiömiehelle syntyy kuitenkin takautumisoikeus maksamaansa summaan. Takautumisoikeuden nojalla yhtiömies voi periä maksamansa summan takaisin velalliselta.

Yhtiömiesten henkilökohtaista vastuuta yhtiön velvoitteista ei voida kiertää yhtiömiesten sopimuksella, koska yhtiömiehen vastuu perustuu lakiin. Tämän vuoksi kannattaa aina harkita kenen kanssa avoimen yhtiön perustaa.

Omistajan oikeudet

Avoimen yhtiön omistajuus tuo henkilökohtaisen vastuun lisäksi pääsääntöisesti oikeuden hoitaa yhtiön asioita. Oikeuden nojalla avoimen yhtiön omistaja voi hoitaa yhtiön asioita ilman toisen omistajan myötävaikutusta. Yhtiön toimialaan tai tarkoitukseen kuulumattomaan toimenpiteeseen ei saa kuitenkaan ryhtyä ilman kaikkien omistajien suostumusta.

Asioidenhoito-oikeuden lisäksi muita omistaja-aseman tuomia oikeuksia ovat mm. kielto-oikeus, edustusoikeus ja nimenkirjoitusoikeus. Laajan vastuun ohella omistaja-asema tuo siis kuitenkin myös paljon oikeuksia yhtiössä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]