Minilex - Lakipuhelin

Avoimen yhtiön edustaminen prokuralla

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoimen yhtiön edustaminen kuuluu pääsääntöisesti yhtiömiehille sekä tietyin osin myös mahdolliselle toimitusjohtajalle. Tämän lisäksi yhtiö voi antaa haluamalleen henkilölle prokuran eli yleisvaltuutuksen. Prokuran antavat kaikki yhtiömiehet yhdessä valtakirjalla. Prokura on saajalleen eli prokuristille henkilökohtainen eikä tämä saa siirtää sitä toiselle henkilölle.

Prokuran tuottama toimivalta

Prokuralla prokuristi saa oikeuden toimia yhtiön puolesta lähes kaikessa, mikä kuuluu yhtiön toimialaan. Tämän lisäksi hän saa oikeuden kirjoittaa yhtiön nimen. Mikäli prokura on kirjallinen, se tuottaa prokuristille edellä mainitun lisäksi oikeuden edustaa yhtiötä tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa.

Yhteisprokura

Prokura on mahdollista osoittaa usealle henkilölle yhdessä siten, että ainoastaan he yhdessä voivat käyttää prokuraa ja edustaa yhtiötä. Tätä kutsutaan yhteisprokuraksi. Avoimessa yhtiössä voidaan lisäksi määrätä, että prokuristi saa edustaa yhtiötä ainoastaan yhdessä yhden tai useamman yhtiömiehen kanssa.

Edustamisen rajoitukset

Prokura ei laajuudestaan huolimatta ulotu kaikkeen liikkeen harjoittamiseen liittyvään toimintaan. Prokuristi ei saa sen nojalla ilman erityistä valtuutusta luovuttaa päämiehen kiinteää omaisuutta tai tontinvuokraoikeutta eikä hakea kiinnitystä niihin.

Prokuran peruuttaminen

Jokaisella yhtiömiehellä, jolla on yksin tai yhdessä toisen yhtiömiehen kanssa oikeus edustaa yhtiötä, on itsenäinen ja muista riippumaton oikeus peruuttaa prokura.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]