» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa käsiteltiin, oliko A syyllistynyt liikennerikkomukseen laiminlyömällä tieliikennelain 59 §:ssä mainitun ilmoitusvelvollisuuden liikenneonnettomuudesta vai oliko hänellä oikeus vedota itsekriminointisuojaan.
Tapauksessa syyttäjä vaati rangaistusta A:lle kahdesta liikennerikkomuksesta. Syytekohdassa 1 A oli jättänyt noudattamatta olosuhteilta vaadittavaa huolellisuutta sekä varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi tieliikennelain 3 §:n mukaisesti. Tämän seurauksena auto oli törmännyt toiseen autoon, johon oli tullut ainakin naarmuja. Syytekohdan 2 mukaan A oli jättänyt edellä mainitun lain 59 §:n vastaisesti jättänyt tietoja ilmoittamatta liikenneonnettomuuteen osallisena olleena tapahtuneesta poliisille taikka vahingosta kärsineelle, vaikka omaisuus oli vahingoittunut törmäyksessä. A kiisti syyllistyneenä liikennerikkomuksiin, koska ei ole ollut huolimaton pysäköimistilanteessa tai törmännyt tilanteessa toiseen autoon, korkeintaan hänen autonsa saattoi koskettaa toista autoa. A ei myöskään ollut huomannut vahinkoja eikä siksi ollut voinut ilmoittaa vahingoista kellekään. Toissijaisesti hän vetosi itsekriminointisuojaan katsoen, ettei hän ole ollut velvollinen ilmiantamaan itseään.
Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen kahteen liikennerikkomukseen. Tapahtumapaikalla olleen todistajan kertomus todisti, että A oli vahingoittanut pysäköidessään asianomistajan autoa. Itsekriminointisuojan osalta käräjäoikeus viittasi KKO 1996:101 itsekriminointisuojan ja tieliikennelain väliseen suhteeseen. Näin ollen sekriminointisuoja ei estä tuomitsemasta liikennelain 59 §:n mukaan. A tuomittiin 15 päiväsakon sakkorangaistukseen
A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syytekohta 2 hylätään. A vetosi itsekriminointisuojaan. Hänellä ei näin ollen ollut velvollisuutta ilmiantaa itseään pysäköidyn ajoneuvon kolhimisesta, koska se olisi vienyt häneltä mahdollisuuden puolustautua asiassa. Syyttäjä ei vastannut valitukseen ollenkaan. Hovioikeus hylkäsi syytteen kohdan 2 osalta sekä alensi rangaistusta 10:een päiväsakkoon. Ratkaisussaan hovioikeus viittasi kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia kokevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen g kohtaan sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön ja erityisesti ratkaisuun KKO 2009:80: niiden mukaan hovioikeus katsoi, ettei A syyllistynyt rikokseen poistumalla vahinkopaikalta tekemättä ilmoitusta liikennevahingosta, koska se olisi saattanut hänet syytteen varaan.
Syyttäjä sai valitusluvan korkeimpaan oikeuteen ja vaati A:n tuomitsemista syytekohdan 2 mukaan. A sen sijaan vaati, että syyttäjän valitus hylätään.
Korkeimman oikeuden mukaan riidatonta on, että A oli kolhinut toista ajoneuvoa parkkeeratessaan ja tiennyt tästä syntyneistä vahingoista. Korkeimmassa oikeudessa käsiteltävä oli kysymys, oliko A syyllistynyt liikennerikkomukseen laiminlyömällä tieliikennelaissa säädetyn ilmoitusvelvollisuuden liikenneonnettomuudesta.
Tieliikenne lain 59§:n mukaan tieliikenneonnettomuudesta on ilmoitettava, mikäli paikalla ei ole ketään joka ottaisi vastaan selvityksiä ja tietoja asiassa. Ilmoituksen laiminlyönti on säädetty rangaistavaksi saman lain 103 §:ssä. Itsekriminointisuojaa sen sijaan ei löydy suoraan Suomen laista, mutta se kuuluu perustuslaissa taattuun oikeusturvaan. Itsekriminointisuojasta säädetään myös kansainvälisissä sopimuksissa, jotka sitovat Suomea. Niiden mukaan ketään ei saa pakottaa todistamaan itseään vastaan taikka tunnustamaan syyllisyyttään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut myös monia ennakkopäätöksiä itsekriminointisuojaa koskevissa asioissa. Yleisesti itsekriminointisuojasta puhutaan rikosasioiden ja esitutkinnan ja todistamisen yhteydessä, mutta edellä mainittujen asioiden perusteella, itsekriminointisuoja kuuluu muissakin tilanteissa ihmisten oikeuksiin. Itsekriminointisuojan edellytyksenä kuitenkin on, että syytettyyn on kohdistunut jo rikosepäily.
Alemmissa tuomioistuimissa viitattu KKO 1996:101 ei korkeimman oikeuden mukaan sovellu tähän, koska tapaus koski auttamisvelvollisuutta ja tämä tapaus ilmoittamisvelvollisuutta.
Korkein oikeus päätti, että hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Perusteluissaan korkein oikeus totesi, ettei A olisi voinut täyttää ilmoitusvelvollisuuttaan ilman, että olisi samalla antanut tietoja, joilla hän olisi ilmiantanut itsensä syylliseksi liikennerikkomukseen. Noudattamalla tieliikennelain 59 §:ää hän olisi siis saattanut itsensä syytteen varaan. Tietoja olisi myös saatettu käyttää häntä vastaan mahdollisessa rikosoikeudenkäynnissä. Korkein oikeus toteaa, että oikeus olla ilmiantamatta itseään rikokseen on osa oikeusturvaa perustuslain mukaan. Tapauksessa ei ole seikkoja tai olosuhteita, joidenka takia itsekriminointisuojan pitäisi kaventua tai väistyä jonkin sitä tärkeämpänä pidettävän oikeuden turvaamiseksi. A:n ei katsota siis menetellään rikollisesti poistuessaan paikalta ilmoittamatta vahingosta kellekään.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa