Minilex - Lakipuhelin

Tuomioistuimet ovat riippumattomia ja puolueettomia


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Valtiollisista tehtävistä tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat ja puolueettomat tuomioistuimet. Tuomioistuimen riippumattomuudella tarkoitetaan sen päätösvallan itsenäisyyttä ja puolueettomuudella taas tapauskohtaista riippumattomuutta. Tuomioistuinten riippumattomuus on taattu muun muassa tuomareiden virassapysymisoikeudella. Tuomarit ovat käytännössä erottamattomia, kunnes ovat saavuttaneet säädetyn eläkeiän tai menettäneet työkykynsä.
Tapauskohtaiseen riippumattomuuteen sen sijaan kuuluu tuomarien esteettömyys, objektiivisuus ja vapaus ennakkoluuloista esillä olevassa asiassa. Suomen perustuslain mukaan kaiken lainkäytön tulee perustua lakiin eli tuomioistuimet tuomitsemistoiminnassaan ovat sidottuja ainoastaan siihen. Jokaisella on oikeus saada asiansa tuomioistuimen tai toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun lainkäyttöelimen tutkittavaksi. Yleisiä tuomioistuimia ovat alioikeutena käräjäoikeudet, ylioikeutena hovioikeudet ja ylimpänä tuomioistuimena korkein oikeus. Yleiset tuomioistuimet käsittelevät suurimman osan siviili- ja rikosasioista. Yleisiä hallintotuomioistuimia taas ovat hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus. Yleisten ja hallintotuomioistuinten lisäksi maassamme on lainkäyttöeliminä erityistuomioistuimia ja lautakuntia, jotka käsittelevät tietyn aihealueen juttuja. Siviilioikeudellisia asioita käsitteleviä erityistuomioistuimia ovat työtuomioistuin työ- ja virkaehtosopimuksia koskevissa kiistoissa, vakuutusoikeus eräissä sosiaaliturvaa koskevissa asioissa sekä markkinaoikeus, jolle kuuluu ratkaisuvalta elinkeinotoiminnan sääntelyä, markkinointia ja kilpailua koskevissa asioissa.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »