Minilex - Lakipuhelin

Suorituksesta pidättäytyminen on tietyin edellytyksin mahdollista


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Sopimusosapuolella on oikeus pidättäytyä omasta suorituksestaan, kun toinen osapuoli ei täytä sopimusvelvoitteitaan. Jos vastapuolen suorituksessa on virhe tai vastapuoli viivästyy suorituksessaan ja jättää suorituksen tekemättä nimenomaisen vaatimuksen jälkeenkin, voi sopimusosapuoli pidättäytyä omasta suorituksesta. Tällä tavalla sopimusosapuoli voi painostaa vastapuolta tekemään sopimuksen mukaisen suorituksen. Sopimusosapuoli ei kuitenkaan saa pidättää rahamäärää, joka ilmeisesti ylittää ne vaatimukset, joihin hänellä on virheen perusteella oikeus.

Sopimuksen osapuolella voi olla oikeus jo ennakolta pidättäytyä omasta suorituksestaan. Tämä edellyttää, että vastapuolen toiminta tai taloudelliset olot antavat kaupanteon jälkeen painavia syitä olettaa hänen sopimusvelvoitteidensa jäävän olennaisin osin täyttämättä. Vastapuolen olojen heikkenemistä voi olla kuitenkin vaikea näyttää toteen, joten asiantuntijan apuun turvautuminen voi olla tarpeellista, jos epäilee toisen osapuolen taloudellisen tilanteen heikentyneen sopimusta vaarantavasti. Jos vastapuoli ei tee sopimuksen mukaista suoritusta, voi sopimusosapuoli turvautua suorituksesta pidättäytymisen lisäksi myös muihin velkojan oikeusturvakeinoihin.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »