Minilex - Lakipuhelin

Pesänhoitajan vahingonkorvausvelvollisuus velkojalle, velalliselle tai muulle


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Pesänhoitaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän tai hänen käyttämänsä avustaja konkurssilain säännöksiä rikkomalla tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttaa velkojalle, velalliselle tai jollekulle muulle henkilölle. Muu henkilö voi olla esimerkiksi konkurssipesän sopimuskumppani tai konkurssipesän velkoja eli massavelkoja. Pesänhoitajan korvausvastuuta ei synny velkojaa, velallista tai muuta henkilöä kohtaan, jos pesänhoitaja aiheuttaa vahingon toiselle osapuolelle muuten kuin konkurssilakia rikkomalla; esimerkiksi sopimusrikkomuksella. Tällainen pesänhoitajan korvausvastuuta rajoittava käytäntö perustuu siihen, että pesänhoitaja toimii lain velvoittamana konkurssipesän edustajana ja tämänkaltaiseen edustamiseen ei kuulu henkilökohtainen vastuu. Jos pesänhoitaja olisi henkilökohtaisesti vastuussa näinkin suurelle joukolle, niin silloin pesänhoitaja ei välttämättä toimisi pesän kannalta edullisimmalla tavalla, vaan pyrkisi omaa vastuuta rajoittaakseen minimoimaan toimensa konkurssipesässä. Siten konkurssipesä vastaa konkurssipesän sopimusrikkomuksesta velkojalle, velalliselle tai muulle henkilölle aiheutuneesta vahingosta.

Pesänhoitaja voi kuitenkin tällaisessa tapauksessa joutua korvaamaan konkurssipesälle aiheutuneet vahingot, jos pesänhoitaja on laiminlyönyt huolellisuusvelvoitteensa ja tämä on ollut syynä konkurssipesän sopimusrikkomukseen.

Edellä mainittu ei rajoita pesänhoitajan muuhun lakiin perustuvaa korvausvastuuta. Pesänhoitaja voisi siis joutua korvausvastuuseen esimerkiksi vahingonkorvauslain säännösten nojalla, jos hän aiheuttaa vahingon rikollisella teolla.

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

 

Selaa lakitietoa