Minilex - Lakipuhelin

Mallioikeuden loukkaukset ratkaistaan ensisijaisesti neuvottelemalla

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Mallioikeuden keskeisenä piirteenä on yksinoikeus, joka turvataan lailla. Mallioikeudella halutaan varmistaa, ettei toisen omistamaa mallia voida käyttää luvattomasti ammattimaisesti hyväkseen, vaan oikeudenloukkauksilla on aina seuraamuksensa. Oikeudenloukkauksiin ei puututa viranomaisten tai oikeuslaitoksen taholta oma-aloitteisesti, vaan mallioikeuden haltijan on itse aktiivisesti suojeltava omaa mallioikeuttaan. Jos joku jollain tapaa loukkaa mallioikeutta, eikä loukkauksesta päästä sopimukseen, mallioikeuden haltijan täytyy lähtökohtaisesti itse huolehtia oikeusprosessin aloittamisesta. Mallioikeuteen liittyvät rikokset ovat asianomistajarikoksia, eli virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä mallioikeusrikkomuksesta tai teollisoikeusrikoksesta, ellei mallioikeuden haltija anna siihen suostumustaan. Ennen kanteen tekemistä on kuitenkin suositeltavaa yrittää neuvotella loukkauksen korvaamisesta osapuolten kesken. Jos loukkaus on tehty vahingossa tai tietämättömyyden vuoksi, osapuolten on yleensä melko helppo päästä asiassa sopuun. Jo pelkkä loukkauksesta huomauttaminen usein riittää, jotta loukkaaja lopettaa toimintansa. Jos loukkaus on aiheuttanut taloudellisia vahinkoja, myös niiden korvaamisesta voidaan sopia ilman oikeuskäsittelyjä. Tuomioistuinkäsittelyt ovatkin yleensä tarkoitettu viimesijaisiksi keinoiksi suojata mallioikeutta. Neuvoteltavissa olevat asiat kuormittavat turhaan oikeuslaitosta ja kuluttavat osapuolten varoja.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]