Minilex - Lakipuhelin

Väite paremmasta oikeudesta malliin

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Mallihakemuksen ollessa vireillä joku hakemusprosessin ulkopuolinen taho voi huomata, että hänellä on haettavaan malliin parempi oikeus kuin hakijalla. Hän on esimerkiksi voinut kehittää mallin, jonka hakija on sittemmin luvatta kopioinut. Kyse voi myös olla siitä, että kaksi henkilöä on keksinyt saman mallin samoihin aikoihin, toisistaan tietämättä. Patentti- ja rekisterihallitus tutkii mallin uutuuden ja yksilöllisyyden viran puolesta, mutta koska tutkimus ei ole aina riittävän laaja, toisen parempi oikeus malliin voi jäädä huomioimatta. Jotta oikeudenloukkauksia ei pääsisi mallioikeuksien suhteen tapahtumaan, ulkopuolisilla henkilöillä tulee olla ensinnäkin mahdollisuus saada tieto käsiteltävistä mallihakemuksista sekä lisäksi olla mahdollisuus ajaa oikeuksiaan, viime kädessä tuomioistuimessa. Sen vuoksi, että ulkopuoliset voisivat valvoa mahdollisia oikeuksiaan, mallioikeuden rekisteröintihakemuksesta on kuulutettava tilaisuuden varaamiseksi yleisölle väitteen tekemiseksi hakemusta vastaan, mikäli hakemusasiakirjat ovat säännösten mukaiset eikä katsota olevan estettä hakemuksen hyväksymiselle. Tällöin ulkopuolinen, jolla on intressi mallioikeuden rekisteröintiasiassa, voi oma-aloitteisesti ajaa oikeuttaan kertomalla tilanteesta hakemusta käsittelevälle taholle, eli Patentti- ja rekisterihallitukselle. Tämä tapahtuu tekemällä asiasta kirjallinen väite, jossa selvitetään perustellen, millaiset oikeudet väitteentekijällä on malliin. Mikäli asia näyttää epäselvältä, viranomainen voi välipäätöksellä kehottaa väitteentekijää määrätyn ajan kuluessa nostamaan kanteen tuomioistuimessa uhalla, että väite jätetään huomioon ottamatta hakemusta edelleen käsiteltäessä. Menestyvän väitteen ansiosta hakemus voi parhaimmillaan siirtyä väitteentekijän omiin nimiin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]