Minilex - Lakipuhelin

Avoimen yhtiön kotipaikka


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Avoimen yhtiön tulee ilmoittaa kotipaikkansa perusilmoitusta tehdessään. Kotipaikka merkitään yhtiösopimukseen, jossa sovitaan samalla muistakin yhtiön toiminnan kannalta olennaisista tiedoista. Avoimen yhtiön kotipaikaksi katsotaan kuitenkin lähtökohtaisesti se kunta, josta sen toimintaa tosiasiallisesti johdetaan. Syy, jonka vuoksi tämä olennaista on se, että joissakin tilanteissa todellinen kotipaikka voi olla eri kuin kaupparekisteriin merkitty kotipaikka. Lähtökohtana luonnollisesti on se, että kaupparekisteriin merkittävän kotipaikan tulisi olla sama kuin yhtiön todellinen kotipaikka.

Tilanteita, joissa rekisteriin merkitty toimipaikka poikkeaa yhtiön todellisesta toimipaikasta ei esiinny avoimien yhtiöiden tapauksessa usein. Yleisin tilanne toteutuu osakeyhtiöiden kohdalla yhtiömiesten perustaessa niin sanottuja "postilaatikkoyrityksiä", verotuksellisista syistä. Postilaatikkoyrityksillä tarkoitetaan siis yritystä, jolla ei ole omaa liiketoimintaa, vaan se saattaa toimia esimerkiksi varsinaista liiketoimintaa harjoittavan yrityksen omistajana ja kerätä ainoastaan omistusyrityksensä voitot tarkoituksenaan välttyä tietyiltä veroseuraamuksilta. Tästä syystä viime kädessä yrityksen kotipaikaksi katsotaan se paikka, jossa yrityksellä on tosiasiallista toimintaa ja josta sitä todellisuudessa johdetaan.

Jos yhtiön kotipaikka muuttuu esimerkiksi yhtiömiesten muuttaessa tai yhtiön työskentelytilojen vaihtuessa, tulee muutos rekisteröidä kaupparekisteriin yhtiösopimuksen muutoksena. Ilmoitettavan kunnan on oltava Suomessa sijaitseva kunta. Yhtiömiesten velvollisuus on pitää yhtiöjärjestys jatkuvasti ajan tasalla.  Yhtiön kannalta tosiasiallisella yhtiön toimipaikalla on merkitystä muun muassa toimivaltaisen tuomioistuimen määräytymisen suhteen. Esimerkiksi käsiteltäessä yhtiöön liittyvää kannetta, tulee riidan osapuolten tiedossa olla se paikkakunta, jossa kannetta voidaan käsitellä. Jos yhtiön todellinen kotipaikka vaikuttaa omasta mielestä epäselvältä, voi neuvoa kotipaikan määrittämiseen tiedustella asiaan perehtyneeltä lakimieheltä.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »