Minilex - Lakipuhelin

Autoveron huojentaminen on mahdollista

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Autoverosta voi saada vapautuksen kokonaan tai osittain.

Huojennuksen antaa tullihallitus silloin, kun tullilaitos kantaisi tai on jo kantanut autoveron. Huojennus annetaan tullihallituksen määräämillään ehdoilla. Huojennusta on itse haettava, ja se myönnetään erityisistä syistä. Verohuojennus toteutetaan alentamalla suoritettua tai suoritettavaa autoveroa, viivekorkoa, veronlisäystä, viivästyskorkoa, jäämämaksua sekä lykkäyksen vuoksi suoritettavaa korkoa tai poistamalla ne kokonaan.

Jos veron määräisi Liikenteen turvallisuusvirasto, hakemuksen ratkaisee Verohallinto. Jos on kyse periaatteellisesti tärkeästä asiasta, Valtiovarainministeriö voi ottaa asian ratkaistavakseen.

Silloin kun Tullilaitos on jo maksuunpannut veron, se voi erityisistä syistä valtiovarainministeriön määräämin ehdoin myöntää hakemuksesta lykkäystä veron maksamiselle. Kuten huojennuksenkin kohdalla, lykkäyksen Liikenteen turvallisuusviraston maksuunpanemalle verolle myöntää Verohallinto. Valtiovarainministeriö voi ottaa myös lykkäysasian ratkaistavakseen.

Kyseisistä päätöksistä ei ole mahdollista valittaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]