» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Asian KKO:2015:93 taustalla oli se, että A oli sijoittanut 500 000 euroa suuren kansainvälisen rahoitusyhtiön liikkeelle laskemaan obligaatioon, jota oli B Oy:n järjestämässä tilaisuudessa markkinoitu pääomaturvattuna. Obligaation markkinointiesitteessä ei ollut mainintaa liikkeeseenlaskijariskistä, joka liittyy liikkeeseenlaskijan maksukyvyttömyyteen, mutta esitteessä oli todettu, ettei obligaatioon tullut sijoittaa ilman tutustumista tuotteen arvopaperimarkkinalain mukaiseen esitteeseen, jossa liikkeeseenlaskijariskistä mainittiin. A ei tutustunut esitteeseen ja liikkeeseenlaskijan mennessä konkurssiin A menetti osan pääomastaan. A nosti kanteen virheellisestä markkinoinnista ja vaati, että B Oy velvoitetaan korvaamaan hänelle hänen obligaatioon sijoittamansa määrä.
Käräjäoikeus totesi ensin, että arvopaperimarkkinalain mukaisesti arvopapereita ei saa markkinoida antamalla niistä totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, ja että markkinoinnilla tarkoitetaan kaikkea toimintaa, jonka tarkoitus on edistää arvopapereiden myyntiä.
Käräjäoikeus arvioi A:n tapausta, ja totesi, että vaikka D olisi markkinoidessaan obligaatiota antanut virheellistä tietoa olisi A:n pitänyt sijoitustilaisuudessa saamiensa tietojen pohjalta selvittää, mistä ristiriita sijoitustilaisuudessa annettujen ja D:ltä kuultujen tietojen välillä johtui. Käräjäoikeus katsoi, että A:n selvitysvelvollisuutta korosti se, että hän oli kertonut, ettei ollut ymmärtänyt millainen tuote on kyseessä.
Siinäkin tapauksessa, että D olisi antanut obligaatiota markkinoidessaan virheellistä tietoa, A:n olisi huomioon ottaen tiedot, joita sijoitustilaisuudessa oli obligaatiosta näytetty annetun, pitänyt selvittää, mistä ristiriita D:n ja sijoitustilaisuudessa annettujen tietojen välillä johtui. Kuitenkin, koska A:lla oli ennestään merkittävä sijoitusvarallisuus ja korkea riskinsietokyky, ei käräjäoikeuden mukaan ollut uskottavaa, ettei A olisi ollut valmis ottamaan obligaatioon liittyvää riskiä, vaikka hän olisikin ymmärtänyt obligaatioon liittyvän liikkeeseenlaskijariskin. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen toteamalla, ettei syy-yhteyttä virheellisen tiedon ja sijoituspäätöksen välillä ollut näytetty toteen.
A valitti asiasta hovioikeuteen ja se katsoi, että sijoitustilaisuudessa esitetyt tiedot olivat olleet harhaanjohtavia, sillä niiden riskien kuvaus oli puutteellista ja suorastaan totuudenvastaista. Hovioikeus katsoi, että B Oyj:n tai sen yhteistyökumppaneiden olisi ainakin pitänyt suullisesti mainita tilaisuudessa liikkeeseenlaskijariskistä. Lisäksi hovioikeus katsoi, että D:n tai B Oyj:n olisi sijoitustilaisuudessa tullut tuoda selkeästi esiin se, että sijoittajan tulee ennen päätöstään tutustua velkakirjadokumentaatioon, eli näyttämättä jäi se, että A olisi itse myötävaikuttanut vahinkoon. Näin ollen hovioikeus katsoi, että syy-yhteys B Oyj:n toiminnan ja A:lle syntyneen vahingon välillä oli näytetty toteen.
Hovioikeus päätyi kumoamaan käräjäoikeuden tuomion ja velvoittamaan B Oyj:n suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 500 000 euroa korkoineen vähennettynä suorituksilla, mitkä A oli saanut tai tulee saamaan konkurssipesästä. Suorituksen saatuaan A:n tuli hovioikeuden tuomion mukaan palauttaa obligaatio B:lle.
B Oyj:lle myönnettiin valituslupa korkeimmasta oikeudesta ja se katsoi, että selvitettävänä oli se, oliko markkinointi tapauksessa ollut arvopaperimarkkinalain mukaisesti totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa. Jos näin katsottaisiin olevan, tulisi korkeimman oikeuden mukaan selvitettäväksi se, onko B vahingonkorvausvastuussa A:lle.
Korkein oikeus arvioi ensinkin arvopaperimarkkinalain oleellista säännöstä sekä sen säätämiseen liittyvää hallituksen esitystä. Lisäksi korkein oikeus arvioi kattavasti myös valvottavia ja muita rahoitusmarkkinoilla toimivia velvoittavaa ja ohjaavaa Rahoitustarkastuksen standardia 2.2, jossa on määräyksiä ja ohjeita rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden markkinoinnista.
Korkein oikeus katsoi ensinkin, ettei A:ta voinut hänen sijoituskokemustaan arvioimalla pitää erityisen kokeneena ja asiantuntevana sijoittajana, joten häneen kohdistettua markkinointia tuli arvioida tiukemmin kriteerein kuin asiantuntijoille suunnattua markkinointia.
Arvioidessaan markkinointia korkein oikeus katsoi ensin, että kun markkinointiesitettä arvioidaan yhdessä velkakirjadokumentaation – josta maininta riskistä löytyi – kanssa, ei kokonaisuudesta ole syntynyt totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa kuvaa tuotteeseen liittyvästä riskistä. Korkeimman oikeuden mukaan ei pelkästään A:n ja D:n kertomusten pohjalta voida pitää toteennäytettynä, että D olisi antanut A:lle kirjalliseen aineistoon nähden ristiriitaista, totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa tietoa liikkeeseenlaskijariskistä. Sen sijaan korkein oikeus katsoi, että suullisessa ja PowerPoint-esityksessä liikkeeseenlaskijariskiä ei ole tuotu asianmukaisesti esille ja että ainakin PowerPoint-esityksessä on antanut kokonaisuutena arvioiden selvästi harhaanjohtavan kuvan obligaatioon liittyneistä riskeistä.
Kun korkein oikeus arvioi kaikkia suullisesti ja kirjallisesti annettuja tietoja kokonaisuutena se tulkitsi, että kokonaisuudessaan markkinoinnista on syntynyt A:lle virheellinen kuva obligaatioon liittyneestä liikkeeseenlaskijariskistä, ja näin ollen markkinointi on ollut arvopaperimarkkinain kuvaamalla tavalla totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa.
Seuraavaksi korkein oikeus arvioi B:n vastuuta virheellisestä markkinoinnista. Korkein oikeus totesi aluksi, ettei A ole sinällään solminut sopimusta B:n kanssa obligaatiota koskevasta sijoituksesta. A on kuitenkin kertomansa mukaan ymmärtänyt sopimuskumppanikseen B:n, sillä se on ensinkin ollut näkyvimmin obligaation markkinoinnissa. A:lle markkinointiin ja myyntiin osallistuneiden tahojen roolit eivät ole olleet selkeitä ja korkeimman oikeuden arvion mukaan A:n mahdollisuudet selvittää myyntiin ja markkinointiin osallistuneiden tahojen asemaa järjestelyssä ovat olleet heikot.
Korkein oikeus tulkitsikin, että A:n ja B:n välillä ilmenee sen verran sopimuksenkaltaisia piirteitä, että B:n korvausvastuuta tulee arvioida sopimusoikeudellisten periaatteiden valossa. Tältä pohjalta korkein oikeus totesi, että B on vastuussa sopimuskumppaniensa A:lle antamista tiedoista ja näin ollen sopimuskumppaniensa tuottamuksen perusteella vastuussa arvopaperimarkkinalain vastaisesta totuudenvastaisesta tai harhaanjohtavasta markkinoinnista.
Korkein oikeus arvioi tilanteessa myös sitä, mikä merkitys sille, että A laiminlöi velvollisuutensa selvittää huolellisesti sijoitukseensa liittyviä riskejä, on asiassa annettava. Korkein oikeus päätyi katsomaan, että sijoittajan tulee voida luottaa hänelle annettuihin tietoihin, ja että kyseisen asian arvioinnissa suurempi merkitys tulee antaa yhtiön antamille selvästi harhaanjohtaville markkinoinnille, kuin A:n huolellisuusvelvoitteen laiminlyönnille. Lisäksi korkein oikeus totesi, että koska A ei harhaanjohtavien tai totuudenvastaisten tietojen vuoksi ollut voinut arvioida riskin todellista merkitystä ja harkita sijoituspäätöstään sen kanalta, on B:n vastuulla tapahtuneella markkinoinnille ollut syy-yhteys A:lle aiheutuneeseen vahinkoon. Korkein oikeus totesikin, että B on velvollinen korvaamaan A:lle hänelle aiheutuneen vahingon arvopaperimarkkinalain perusteella.
Lopuksi korkein oikeus arvioi vielä vahingonkorvauksen suuruutta ja päätyi tältä osin muuttamaan hovioikeuden tuomiota. Korkein oikeus katsoi, että A:n saamat obligaation määrän palautukset tulee vähentää A:lle maksettavan korvauksen määrästä, ja että B:n on suoritettava viivästyskorkoa vielä jäljellä olevan vahingon määräiselle korvaukselle haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa