» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksesta yleisesti ja käsittely alemmissa oikeuksissa
Tapauksessa oli kyse sen arvioinnista, olivatko A ja B syyllistyneet veropetokseen tuodessaan tupakkatuotteita ja alkoholijuomia Euroopan yhteisön ulkopuolelta sellaiset määrät, jotka olivat lain asettamissa rajoissa tullittomia ja verottomia. Kyseisiä tuotteita ei oltu tuotu pääasiallisesti omaan käyttöön, eikä niitä oltu ilmoitettu myöskään verotettaviksi. Tapauksessa sovellettavaksi tulleen lainsäännöksen osalta tarkasteltiin muun muassa sitä, ettei säännöksessä mainittu nimenomaisesti, tuleeko verottomana pidettävän tuonnin tapahtua niin, että tuotteet on tarkoitettu yksityishenkilön omaan käyttöön. Vastaava maininta oli olemassa koskien verottomuutta silloin, kun kyse oli Euroopan yhteisön sisäisestä tuonnista. Lisäksi arvioitavaksi tuli velvollisuus korvata puolustajan palkkio valtiolle tilanteessa, jossa puolustaja edusti kahta päämiestä.
Tapauksessa veropetoksen tunnusmerkistön täyttymistä arvioitiin sen vuoksi, että henkilön voidaan katsoa syyllistyneen veropetokseen esimerkiksi silloin, kun hän laiminlyö, tarkoituksenaan välttää veronmaksua, sellaisen velvollisuuden, joka on säädetty verotusta varten ja jolla on merkitystä veron määräämisen kannalta. Laiminlyönnin on tällöin tullut aiheuttaa tai sillä on tullut yrittää aiheuttaa veron määräämättä jättäminen tai se, että vero määrätään joko liian alhaiseksi tai se palautetaan aiheettomasti. Perusmuotoiseen veropetokseen syyllistynyt henkilö voidaan tuomita sakkorangaistukseen tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistukseen.
Käräjäoikeudessa esitettiin syytteen mukaisesti väite siitä, että A ja B olivat tuomalla maahan tiettyjä määriä tupakka- ja alkoholituotteita välttäneet tuotteista tavallisesti aiheutuvan valmisteverotuslain, alkoholi- ja alkoholijuomaverolain ja tupakkaverosta annetun lain mukaisia verojen maksuja. Mainittuja tuotteita katsottiin tuodun maahan Venäjältä, eli yhteisön ulkopuolelta, muuhun kuin pääasiallisesti yksityiskäyttöön ja niitä voitiin pitää myös luonteeltaan valmisteveron alaisina. Käräjäoikeus arvioi, että A ja B eivät olleet maksaneet veronalaisista tuotteista veroa ja olivat olleet tästä myös tietoisia tuodessaan tuotteita maahan itse. Voimassa olleen lainsäädännön mukaan yksityishenkilön maahantuomat tuotteet olisi arvioitavaksi tulleessa tilanteessa tullut ilmoittaa verotettaviksi ja niiden verotus toimittaa tullihallituksen määräysten mukaisesti. A ja B eivät kertomustensa mukaan olleet ilmoittaneet tuotteista tulliviranomaisille lainkaan. Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n eräiden muiden rikosten ohella veropetoksesta, A:n 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja B:n 1 vuoden ja 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi kummallekin tuomittiin kuusikymmentä tuolloin 40 markan suuruista päiväsakkoa. A ja B tuomittiin menettämään valtiolle myös myydyn alkoholijuoman arvo. Jos epäillyn todetaan syyllistyneen sellaiseen rikokseen, jonka esitutkintaan ja oikeudenkäyntiin on määrätty hänelle puolustaja, velvoitetaan hänet korvaamaan valtiolle tietyt korvaukset, jotka valtio on suorittanut. Tapauksessa A:n ja B:n puolustajaksi osoitetulle asianajajalle määrättiin maksettavaksi avustamisesta kummankin osalta erisuuruiset palkkiot. Käräjäoikeus velvoitti A:n ja B:n maksamaan valtiolle palkkiot, jotka valtio oli suorittanut puolustajalle.
A ja B valittivat hovioikeuteen vaatien veropetosta koskevan syytteen hylkäämistä, rangaistusten alentamista ja sitä, ettei puolustajalle valtion varoista maksettuja palkkioita tarvitsisi suorittaa valtiolle. Hovioikeus päätyi alentamaan A:n rangaistusta 10 kuukauden ja B:n 11 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Oheissakot tuomittiin edelleen ehdollisten vankeusrangaistusten lisäksi. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden antaman tuomion muilta osin.
Tapauksen käsittely korkeimmassa oikeudessa
Tapauksen käsittely jatkui edelleen, kun A ja B saivat valitusluvan korkeimpaan oikeuteen, jossa he vaativat syytteen veropetoksesta hylkäämistä. A vaati lisäksi päätöksen kumoamista siltä osin, kun se koski puolustajalle maksettavan palkkion korvaamista valtiolle. Vaihtoehtoisesti hän vaati myös, että korvausvelvollisuutta alennettaisiin. Korkein oikeus katsoi laista ilmenevän selvästi, että verottomuus arvioitavina olleiden tuotteiden osalta koski ainoastaan yksityiseen käyttöön tuotavia tuotteita, sovellettavan säännöksen kuuluessa lainsäädännössä samasta asiasta Euroopan yhteisön sisäisesti sääntelevän säännöksen tavoin otsikon ”Tuonti yksityiseen käyttöön” alle. A:n ja B:n katsottiin syyllistyneen veropetokseen laiminlyötyään verotettavia, pääasiallisesti muuhun kuin yksityiskäyttöön tarkoitettuja, tuotteita koskevan verotettaviksi ilmoittamisvelvollisuuden ja sen, että verotus olisi toimitettu tullihallituksen määräysten mukaisesti. A:n ja B:n katsottiin toimineen veron välttämistarkoituksessa laiminlyödessään verotusta varten säädetyn velvollisuuden, jolla oli merkitystä sille, miten vero määrätään ja aiheuttaneen tai yrittäneen aiheuttaa sen, että veroa ei määrätä.
Puolustajalle osoitetun palkkion korvausvelvollisuuden osalta oli käräjäoikeudessa määrätty A:n maksettavaksi puolustamisesta normaalipalkkio ja B:n maksettavaksi 30 % normaalipalkkiosta. Tällöin oli noudatettu lain sääntelyä koskien tilannetta, jossa puolustajalla on useampia päämiehiä. Lain mukaan toisen ja sitä seuraavien päämiesten osalta palkkio olisi enintään 70 % normaalipalkkiosta. A:n määräytyminen ensimmäiseksi päämieheksi katsottiin sattumanvaraiseksi, eikä suuremmalle takaisinmaksuvelvollisuudelle ollut mahdollista osoittaa hyväksyttäviä syitä sen ollessaan yhdenvertaisesta kohtelusta poikkeavaa. Korkeimman oikeuden mukaan suoritusvelvollisuuden olisi tullut A:n ja B:n osalta olla samansuuruinen. Korkein oikeus alensi hovioikeuden määräämää A:n korvausvelvollisuutta valtiolle, mutta ei muuttanut tuomiota muilta osin. Puolustajalle määrättiin valtion varoista suoritettavaksi asian hoitamisesta korkeimmassa oikeudessa aiheutuneita kustannuksia, joita A ja B velvoitettiin korvaamaan puolestaan valtiolle huomioiden, että A oli voittanut muutoksenhaun vain osin. Korkeimman oikeuden eri mieltä ollut jäsen painotti käräjäoikeuden toimineen palkkioiden korvattaviksi määräämisen suhteen lain mukaisesti, eikä A:n korvausvelvollisuutta olisi hänen mukaansa tullut alentaa.
Tapauksen käsittelyä tutkailtaessa voidaan huomioida yleisesti ottaen se, että tulkinnanvaraa on aiheuttanut soveltamistilanne, jonka osalta punnittavaksi on tullut lain sääntely koskien Euroopan yhteisön sisäistä ja toisaalta yhteisön ulkopuolelta tapahtuvaa tuontia. Tapauksen aiheen osalta saattaa olla hyödyllistä tutustua käsittelyn jälkeen voimaan tulleisiin lainsäädännön muutoksiin.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa