Minilex - Lakipuhelin

Hallitus esittää uudistuksia elokuvataiteen edistämiseen

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen. Ehdotettu uusi laki kumoaisi nykyisen elokuvataiteen edistämisestä annetun lain. Uudistuksen olisi tarkoitus tulla voimaan syksyllä 2018 ja sen on tarkoitus päivittää elokuvataiteen edistämistä koskeva sääntely vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia.

Elokuvakulttuurin edistäminen on osa valtion kulttuuripolitiikkaa. Uudella lailla säädettäisiin elokuvien käsikirjoittamisen, tuottamisen, jakelun ja muun elokuvakulttuurin edistämisen tukemiseen tarkoitetusta valtion määrärahasta, joka olisi osa valtion talousarviota.

Uudistuksella halutaan selkiyttää Suomen elokuvasäätiön roolia ja antaa elokuvasäätiön hoidettavaksi erilaisia tehtäviä elokuvakulttuurin edistämistä koskevissa valtionavustusasioissa. Elokuvasäätiö on aiemminkin toiminut käytännössä valtionapuviranomaisena ja tehnyt päätöksiä elokuville myönnettävistä valtionavustuksista, mutta uudella lailla pyritään uudistamaan säätiön valtionavustusten myöntämiseen liittyvät menettelytavat.

Elokuvasäätiön toimintaa pidettäisiin julkisten hallintotehtävien hoitamisena ja siihen sovellettaisiin hallinnon yleislakeja, kuten hallintolakia. Hallintotehtävien hoitamista ja valtion varojen käyttöä valvoisi opetus- ja kulttuuriministeriö.

[chatbot]