Hakutulokset haulle 'perusoikeudet ja kansanvalta'

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Konkurssista yleisesti

Konkurssilla tarkoitetaan maksukyvyttömyysmenettelyä, joka koskee kaikkia velallisen velkoja ja jossa ... omaisuudestaan, vaan omaisuuden hoitamista ja myymistä hoitaa pesänhoitaja. Pesänhoitajan määrää tuomioistuin. ...

Työntekijän työssään kolmannelle aiheuttama vahinko

tuottamusten tilanteissa ja silloinkin ainoastaan, jos työnantaja ei kykene suoriutumaan korvauksista. Työn ... vahingonkorvaus työnantajalle koskee kuitenkin vain määrää, joka harkitaan kohtuulliseksi. Lisätietoja ja neuvoja ...

Työnantajan työntekijälle aiheuttama vahinko

kohdistua työntekijän henkilöön tai esimerkiksi esineisiin, ja korvattavaksi tulee siten aiheutunut vahinko. ... Henkilövahingoissa, eli esimerkiksi sairauden, vammojen ja kärsimysten osalta vanhentumisaika on kymmenen vuotta. ...

Osuuskunnan asettaminen selvitystilaan

varallisuus muutetaan rahaksi, maksetaan osuuskunnan velat ja palautetaan jäljelle jäävät varat osuuskunnan ... Patentti- ja rekisterihallitus. Osuuskunnan kokouksen on asetettava osuuskunta selvitystilaan jos ...

Mitä tarkoittaa täsmäytyspäivä?

omistajan arvo-osuustilille ja laissa säädetyllä tavalla merkitty jäsenluetteloon. Täsmäytyspäivää koskeva ... annettaessa on vain sillä, jonka arvo-osuustilille osuus on täsmäytyspäivänä kirjattu ja jonka osuuksien ...

Osuuskunnan vararahasto

osoittamasta ylijäämästä ensin vähennettävä taseen edellisiltä tilikausilta osoittama tappio ja lopusta ... tietenkin määrätä myös suuremmasta vararahastosta ja sen kerryttämisestä eli rahastoinnista. Sitä on ...

Vapaaehtoiset osuudet osuuskunnan jäsenille

tai laskemisperuste sekä osuuksien antamisessa noudatettava järjestys ja uusien osuusmaksujen ... suorittamisaika ja-tapa. Vapaaehtoisien osuuksien antamista koskevien sääntömääräyksien lisäksi on mahdollista ...

Ylimääräinen maksu osuuskunnalle

vastaavat entinen jäsen tai hänen kuolinpesänsä, sekä uusi jäsen omasta ja toistensa puolesta ylimääräisen ... jäseneksi, ja tämä on lain mukaan velvollinen suorittamaan ylimääräisen maksun. Osuuskunnan rahoitus ...

Rajat ylittävä osuuskunnan sulautuminen

sulautumisen todennäköisistä työllisyysvaikutuksista sekä osuuskuntien kirjanpitoa ja tilinpäätöksiä koskevia ... sulautumisen todennäköisistä vaikutuksista niiden jäsenille, velkojille ja työntekijöille siltä osin, kuin tämä ...

Kyselyoikeus osuuskunnan kokouksessa

Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan on jäsenen pyynnöstä osuuskunnan kokouksessa, mikäli ... sellaisista seikoista, jotka saattavat vaikuttaa osuuskunnan tilinpäätöksen ja taloudellisen aseman taikka ...

[chatbot]