Lapsen vanhempien erotessa toinen vanhemmista jää tyypillisesti ns. lähivanhemmaksi ja toisesta ... tuomioistuimessa. Tapaamisoikeudesta säädetään laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Tapaamisoikeuden ... tarkoituksena on turvata lapselle oikeus pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Lapsen ...
Sopimussuhteessa ja sopimuksen ulkoisessa tilanteessa vahingon mahdollisuuteen voidaan varautua ... sovittu tietyt velvoitteet, joita heidän odotetaan noudattavan ja joiden rikkomisesta seuraa ... pääsääntöisesti korvausvastuu. Sopimuksen ulkoisissa tilanteissa vahingon kärsijä ja aiheuttaja saattavat olla ...
yhtiöllä on varallisuutta, jonka odotetaan tuottavan sille voittoa tulevaisuudessa ja minkä verran ... toisaalta yhtiöllä on omaa ja vierasta pääomaa. Tämän lisäksi tilinpäätökseen joutuvat suurimmat yhtiöt ... sisällyttämään eräitä muitakin dokumentteja. Tällaisia dokumentteja ovat muun muassa toimintakertomus ja ...
Vangitseminen merkitsee vapaudenriistoa eli henkilön perus- ja ihmisoikeuksiin puuttumista. ... Henkilön oikeusturvan ja perus- ja ihmisoikeuksiin puuttumisen vuoksi vangitsemisen perusteet on ... määriteltävä nimenomaisesti laissa. Säännösten on oltava mahdollisimman täsmällisiä ja tarkkarajaisia. ...
kuluttajan vahingoksi. Lain mukaan kuluttajalla on oikeus peruuttaa koti- ja etämyyntisopimus tekemällä ... ehdot, määräajat ja menettelyt ennen etämyyntisopimuksen tekemistä. Jos tietoja ei ole annettu, ... rajoituksia kuluttajan peruutusoikeuteen. Rajoituksista voivat kuluttaja ja elinkeinonharjoittaja kuitenkin ...
Lainhuuto- ja kiinnitysrekisteri on valtion ylläpitämä tietojärjestelmä, johon merkitään ... esimerkiksi kiinteistöjen omistajatiedot ja kiinnitykset. Mikäli lainhuuto- ja kiinnitysrekisterissä oleva ... kirjaamisviranomainen olisi toiminut huolellisesti ja moitteettomasti. Kyseessä on siis ankara vastuu. Maksettavaa ...
Selvittäjän on oltava rehelliseksi tunnettu ja täysi-ikäinen henkilö. Selvittäjä ei saa olla ... edellyttämä kyky, taito ja kokemus. Selvittäjä ei saa olla velalliseen eikä velkojaan nähden sellaisessa ... suhteessa, joka saattaisi kyseenalaiseksi hänen puolueettomuutensa ja riippumattomuutensa tehtävän hoidossa. ...
työturvallisuuslailla. Työntekijän on ensinnäkin tehtävä yhteistyötä työnantajan ja työntekijöiden edustajien kanssa ... työturvallisuuden ylläpitämiseksi ja tehostamiseksi työpaikalla. Työntekijän on noudatettava myös työnantajan ... antamia määräyksiä ja turvallisuusohjeita. Työntekijöiden velvollisuutena on lisäksi huolehtia omasta ja ...
toistensa omaisuuteen. Sekä testamentti että avioehto vaikuttavat jäämistön ositukseen ja jakamiseen. ... Avioehto ja testamentti toimivat toisiaan täydentävinä jäämistösuunnittelun välineinä. Avioehdolla voidaan ... puolison avio-oikeus sulkea pois joko kokonaan tai osittain, ja avioehdon voi haluttaessa tehdä vain eron ...
mahdollista vain avioliitossa ja rekisteröidyssä parisuhteessa. Avioliitto ja parisuhde ...