asettamiseen konkurssiin. Yhtiökokous voi asettaa yhtiön selvitystilaan ja kun tehdään päätös selvitystilasta, ... valitaan yhtiölle yksi tai useampi selvitysmies. Selvitysmiesten tehtävänä on yhtiön asioiden hoitaminen ja ... velkojen maksamiseen. Konkurssipesän selvitys ja velallisen kirjanpito ...
myös asiamiehen nimi, ja myyjän on allekirjoitettava kyseinen asiakirja. Ostajan puolesta toimivalta ... ostoon ja myyntiin tarvitaan maistraatin lupa, mutta hyväksyntä on mahdollista hankkia myös kaupan teon ... yhtiömiehellä on erikseen edustusvalta asian suhteen. Lainhuuto, kiinnitys ja kirjaaminen ...
maksettavien saatavien täytyy olla perusteeltaan ja määrältään selvitettyjä. Epäselviä saatavia ei siis voida ... ulkomailla ja että työntekijän kotipaikka on Suomessa. Myöskään ulkomailta tilapäiseen työhön Suomeen tullut ... artikkeleistamme. Palkka ja palkkaturva ...
riidaton ja erääntynyt. Työnantajan oikeutta käyttää vastasaamistaan kuittaukseen on kuitenkin rajoitettu. ... saamistaan myöskään työntekijän palkan suojaosuudesta, jonka on katsottu olevan työntekijän ja perheen ... palkkasaamisia. Palkka ja palkkaturva ...
Työaikalain mukaan työpäivän kestäessä pidempään kuin kuusi tuntia ja jos työntekijän työpaikalla ... tunnin pituinen lepoaika, jolloin hän saa poistua työpaikalta. Lepoaika on sovittavissa työnantajan ja ... kahdessa erässä. Työaika ja vuosiloma ...
tarjoamis- ja koulutusvelvollisuus. Jos luovuttaja on irtisanonut työntekijän liikkeen luovutuksen ... jos sille on olemassa asiallinen ja painava syy. Työsopimuksen päättäminen ja lomautus ...
Työntekijän on työsuhteessaan oltava uskollinen työnantajaa kohtaan, ja siksi työntekijän ... kilpailevan toiminnan valmistelu ja harjoittaminen ovat kiellettyjä, on työntekijällä kuitenkin oikeus ... yksilöllisesti, jokainen tapaus erikseen. Työsopimuksen päättäminen ja lomautus ...
työsuhde irtisanoa viiden vuoden kuluttua sopimuksen tekemisestä samoin perustein ja menettelytavoin kuin ... mittaiseksi, ja tätä pidemmäksi sovittujen irtisanomisaikojen osalta noudatetaan kuuden kuukauden ... irtisanomisaikoja. Työnantajaa ja työntekijää koskevat eri irtisanomisajat. Työnantajan noudatettavaksi tulevat ...
täytyy aina olla erittäin painavat perusteet, ja tavallisessa irtisanomistilanteessa työnantajan on ... fyysisestikin aloitettu, sillä koeajan tarkoitus on testata työn ja työntekijän sopivuutta toisilleen. Jos ... työntekijän sopivuudesta ei ole saatu. Työsopimuksen päättäminen ja lomautus ...
Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työnteon aloittamisesta alkavasta koeajasta myös ... osapuolille mahdollisuus selvittää, soveltuuko työntekijä työhön ja vastaako työtehtävät työntekijän ... odotuksia. Työsopimuksen päättäminen ja lomautus ...