ja vahingon kärsijän varallisuusolot ja muut olosuhteet. Tahallisesti aiheutetusta vahingosta on ... sovittelutarpeeseen voi vaikuttaa esimerkiksi se, että taloudelliset riskitekijät ovat suuret ja pienikin ... tiedot ja kokemus sekä se, kuinka laajaa toimintaa vahinkoa kärsineeltä olisi vaadittu vahingon ...
yleiskäsitteenä viitaten kaikkiin säännöksen alaisiin seikkoihin että yksityiskohtaisemmin rinnastuen kunniaan ja ... Henkilötietojen käsittelyä säännellään lailla ja jokaisen yksityisyyden suoja on kyettävä turvaamaan myös ... olevan nykyään merkittävässä määrin myös kauppapaikka ja henkilötietojen keräämisenä ja käsittelynä ...
hoitamiselle ja edellytykset toimia kiinteistöedustajan nimikkeellä. Kiinteistövälitysalan ammattitutkinto ... antaa lähtökohdat tarvittavalle tiedolle ja taidolle LKV-kokeen suorittamiseksi ja kiinteistönvälittäjän ... nimikkeen hankkimiseksi. Tutkinto suoritetaan näyttötutkintona ja osaaminen arvioidaan työpaikalla ...
Tappo on henkeen ja terveyteen kohdistuva rikos, jossa toisen henkilön tahallisella teolla, ... liittyvistä seikoista johtuen. Murhan ja tapon välinen suhde ei ole aina selvä, mutta melko yleinen erottelu ... tapon ja murhan välillä kulkee siinä, että tappoa ei yleensä ole suunniteltu. Usein esimerkiksi ...
tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, ... tietojenkäsittelyn lopputuloksen vääristymisen ja siten aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa. Törkeässä petoksen ... käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutena ...
tai käyttämällä erehdystä hyväksi. Lakiin on otettu myös maininta tietojenkäsittely datasta ja ... esimerkki on vakuutuspetos, jossa henkilö esimerkiksi sytyttää tuleen rakennuksen, joka on palovakuutettu ja ... tarkoitus- ja olosuhdetahallisuutta. Näistä todennäköisyystahallisuus on alin taso ja sillä tarkoitetaan ...
erehdyttämisen lisäksi asiakirjojen väärentäminen ja omien tulojen salailu voivat johtaa opintotukipetoksesta ... luominen on jo itsessään ranagaistavaa, ja väärennetyn asiakirjan käyttäminen vilpillisesti oman edun ... ajamiseksi katsotaan petokseksi. Opiskelijaa sitoo ilmoitusvelvollisuus ja tämä tarkoittaa sitä, että mikäli ...
törkeä raiskaus ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Tähän ryhmään kuuluu lisäksi törkeä ryöstö, ... törkeä tuhotyö, joukkotuhonta sekä rikos ihmisyyttä vastaan ja kyseisen rikoksen törkeä muoto. Sama ... terveyden vaarantamista, ydinräjähderikosta, kaappausta ja terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä rikoksia. ...
Yhdistelmärangaistus on rikoslakiin sisältyvä rangaistus, joka koostuu vankeusajasta ja yhden ... elinkautisen vankeuden suorittamisesta; ja 3. Lisäksi rikoksentekijää on pidettävä erittäin vaarallisena toisen ... hengelle, terveydelle tai vapaudelle, joka ilmenee rikoksen seikkojen ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 37 ...
Laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä tuomitaan henkilö, joka käsittelee tietoisesti ja ... lievään laittomaan tuontitavaraan ryhtymiseen. Arvioinnissa otetaan huomioon omaisuuden arvo ja muut ... mahdollisuuden arvostella rikoksentekijän henkilökohtaisia ominaisuuksia, omaisuuden lajia ja haitallisuutta, ...