Hakutulokset haulle 'abortti ja ihmisarvo'

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lakiosan poistaminen rintaperilliseltä

Rintaperillisellä sekä ottolapsella ja tämän jälkeläisellä on oikeus lakiosaan perittävän kuoleman ... omaisuutta 100 000 euroa ja kaksi rintaperillistä, kummankin perintöosan suuruus on 50 000 euroa ja lakiosa ... on määrättävä testamentissa ja samalla on mainittava myös perinnöttömäksi tekemisen peruste. ...

Ilmoitus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

tilanteessa, ja kenelle siitä on ilmoitettava. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on kyseessä, kun ... kahdeksantoistavuotias nuori, ja rikoksentekijä on tämän vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa ja asuu tämän ... törkeä rikosmuoto, ja molempien yritykset ovat rangaistavia. Lastensuojelulaissa määritellään, kenen ...

Edunvalvojan sijainen perinnönjaossa

edunvalvoja. Esimerkiksi kaikki alaikäiset ovat vajaavaltaisia ja tarvitsevat edunvalvojan. Edunvalvoja hoitaa ... henkilön puolesta tämän asioita ja toimii tämän edun mukaisesti. Lain mukaan alaikäisen edunvalvojana ... perinnönjaossa samanarvoisessa asemassa ja ovat saamassa yhtä suuret osuudet. Perinnönjakoon tarvitaan kuitenkin ...

Alaikäisen edunvalvoja kuolinpesässä

Kuolinpesässä tehtävää päätöksentekoa ja asioiden hoitoa varten vajaavaltainen, esimerkiksi ... puolesta pesän yhteishallintoon ja edustaa alaikäistä perinnönjaossa. Alaikäisen edunvalvoja on ... yhdessä, ja tekevät yhdessä myös lasta koskevat päätökset. Yhteishuoltajuustilanteessa toinen huoltajista ...

Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta

Alle 18-vuotias lapsi ja nuori on ikänsä perusteella vajaavaltainen. Alaikäisen edunvalvojana toimii ... oma ja lapsensa omaisuus selkeästi erillään esimerkiksi erillisillä pankkitileillä.  Edunvalvonta ei ... estä henkilöä kokonaan tekemästä oikeustoimia, vaan tarkoituksena on hoitaa ja valvoa vajaavaltaisen ...

Edunvalvojan kelpoisuus tehtävään

täytyy tulla toimeen päämiehen kanssa, olla riippumaton sekä riittävän taitava ja kokenut. Tehtävän ... laadusta ja laajuudesta riippuu millaista taitoa tarvitaan. Päämiehen edunvalvojana voi toimia hänen ... läheisensä, esimerkiksi puoliso tai lapsi. Riippumattomuuden vaatimus ei estä tätä ja on jopa toivottavaa, ...

Vanhuksen edunvalvonta

Vanhuksen edunvalvonnassa tarkoituksena on estää vanhukseen kohdistuvat väärinkäytökset ja ... varmistaa, että hänen omaisuuttaan hoidetaan ja oikeustoimia hänen nimissään tehdään tarkoituksenmukaisesti. ... oikeustoimen merkityksen ja siihen liittyvät velvoitteet. Dementoitunut henkilö saattaa esimerkiksi lahjoitella ...

Edunvalvontaan liittyvästä lainsäädännöstä

Edunvalvonnassa valvotaan niiden henkilöiden etua ja oikeutta, jotka eivät vajaavaltaisuuden, ... väestö ikääntyy ja erilaiset muistisairaudet yleistyvät, edunvalvonnan tarve kasvaa tulevaisuudessa. ... Edunvalvonnan ei ole tarkoitus olla holhoavaa, vaan sen tulee kunnioittaa yksilön oikeuksia ja persoonaa. ...

Oikeustoimikelpoisuuden arviointi lääkärintodistuksen perusteella

perustetaan, muutetaan ja kumotaan oikeuksia. Näistä yleisimmät ovat kauppa, vaihto ja lahja. Kaikilla ... kykenemätön huolehtimaan itsestään ja taloudellisista asioistaan ja sen vuoksi julistettu vajaavaltaiseksi ja ... edunvalvonnan tarpeen ja samalla oikeustoimikelpoisuuden selvittäminen tapahtuvat lääkärintodistuksella ...

Kuolinpesän osakkaan velvollisuudet

Perittävän kuoltua hänen kuolinpesänsä osakkaiden tulisi ottaa pesä haltuun ja hoitaa ... ensiksi osakkaiden tulee ottaa kuolinpesä haltuun ja aloittaa sen asioiden ... velvollisuus on vainajan omaisuudesta huolehtiminen eli sen säilyttäminen ja mahdollinen tallettaminen. Hänen ...

[chatbot]