ohella säilytysyhteisön tehtävänä on myös noudattaa rahastoyhtiön toimeksiantoja, varmistua lain ja ... sääntöjen noudattamisesta rahasto-osuuksien liikkeeseenlaskuissa ja lunastuksissa sekä laskettaessa ... vastikkeiden suorittamisesta määräajassa ja pitää huoli siitä, että sijoitusrahaston tuotot käytetään lain ja ...
muistisairaus ja hän on tekemässä oikeustoimea. Jos henkilöllä on todettu muistisairaus, lääkärinlausunnon ... henkilön oikeustoimikelpoisuutta mahdollisesti heikentävät tekijät ja niiden syyt. Lääkäri laatii lausunnon ... mahdollisimman laajan henkilön terveyttä koskevan tietoaineiston perusteella ja hän voi käyttää pohjana henkilön ...
yhteenliittymä. Oikeushenkilöllä voi olla oikeuksia ja velvollisuuksia. Oikeushenkilöt ovat oikeuskelpoisia ja ... oikeustoimikelpoisia. Oikeuskelpoisuus tarkoittaa sitä, että oikeushenkilö voi tehdä oikeustoimia ja esiintyä ... yhdistykset ja säätiöt. Toisen ryhmän muodostavat julkisoikeudelliset oikeussubjektit. Tällaisia taas voivat ...
Kuolinpesä muodostuu vainajan jälkeensä jättämästä omaisuudesta eli tämän varoista ja veloista. ... pesän selvittäminen ja perinnön jakaminen. Kuolinpesän osakkaiden vastuun vuoksi onkin suositeltavaa, ... olevat velat on maksettu, siirtyy leskelle tasinkona ja osakkaille perintönä omaisuutta, joka on ollut ...
turvattu perintökaaressa ja se kuuluu leskelle, vaikka puolisot olisivat tehneet avio-oikeuden ... ilman kuolinpesän muiden osakkaiden suostumusta. Leskellä on kuitenkin oikeus käyttää omaisuutta ja ... saada hyväkseen sen tuotto. Lesken hallintaoikeus supistuu koskemaan vain asuntoa ja tavanomaista ...
Kuolinpesän osakkaiden tehtävänä on perittävän omaisuuden selvittäminen ja siitä huolehtiminen. ... sanotuilla uusilla kuolinpesän osakkailla on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin osakkailla. Näin ... ollen osakkaan kuolemalla ei ole oikeudellisia vaikutuksia kuolinpesässä ja uusilla osakkailla on ...
perinnönjakoa täytyy siis toimittaa perunkirjoitus, jossa selviää pesän osakkaat sekä sen varat ja velat. ... Perunkirjoitus täytyy toimittaa kolmen kuukauden kuluessa perinnönjättäjän kuolemasta, ja sen laiminlyönti on ... sanktioitu. Kun pesän varat ja velat on selvitetty, tulee vainajan ja pesän velat ensin maksaa pois ...
annettava tiedoksi sille, jolle se on osoitettu ja samalla tavalla testamentin saajan on ilmoitettava ... kuolinpesän tekemät ilmoitukset viranomaisille ja muille tahoille. Nämä riippuvat pesästä ja ... Lainsäädännön lähtökohtana on, että kuolinpesä selvitetään ja jaetaan oikein. Erilaiset kuolinpesästä tehtävät ...
ajaksi ja kuolinpesä lakkaa vasta, kun kaikki pesään kuuluva omaisuus on jaettu. Perittävän kuoleman ... verotetaan kuolinvuodelta ja kolmelta tätä seuraavalta vuodelta kuolinpesää. Jäämistö voidaan jakaa joko ... Kuolinpesän omaisuus ja elinkeinotoiminta voivat tuottaa hyvin moninaisia ja suuriakin tuloja pesälle. ...
Perinnönjättäjän kuoltua muodostuu tämän varoista ja veloista kuolinpesä. Kuolinpesän selvityksen ... eli perunkirjoituksen toimittamisen ja velkojen maksun jälkeen voidaan ryhtyä perinnönjakoon, ottaen ... huomioon kuitenkin mahdollisen eloonjääneen puolison oikeus pitää vähintään puolisoiden yhteinen koti ja ...