» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:1999:9 aviopuolisot A ja B olivat luovuttaneet yhteisesti omistamaansa tilaan kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja pankille yleispantiksi eräistä luotoista. A ja B olivat kolmella eri yleispanttaussitoumuksella pantanneet tilaan kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja pääomaltaan yhteensä 800 000 markan määrästä pankille vakuudeksi omista ja A:n omistamien yritysten sitoumuksista. Yleispanttaussitoumusten vakioehdon mukaisesti haltijavelkakirjat oli luovutettu pankille vakuudeksi jokaisesta sitoumuksesta ja pankin muusta saamisesta, joista velalliset A tai B, ja heidän yhtiönsä, yksin tai yhdessä toisen velallisen, tai muun henkilön kanssa, pankille vastasi tai tuli myöhemmin vastaamaan.
Yleispanttaussitoumusten antamisen jälkeen pankki oli myöntänyt A:n puoliksi omistamalle, vastikään perustetulle uudelle yhtiölle 500 000 markan valuuttaluoton. Tuon luoton vakuudeksi A sekä yhtiön toinen omistaja olivat antaneet omavelkaiset takaussitoumukset.
A:lle ja B:lle oli tullut avioero, ja tila oli osituksessa siirtynyt kokonaan B:n omistukseen.
Pankki oli myöhemmin irtisanonut edellä mainitun, A:n uudelle yhtiölle annetun, valuuttaluoton velalliseen ja takaajiin nähden. Saatava tuli täytäntöönpantavaksi.
B nosti käräjäoikeudessa kanteen pankkia vastaan. B vaati ensisijaisesti vahvistettavaksi, että tilaan kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja ei ollut pantattu A:n uuden yhtiön valuuttaluotolle antaman takauksen vakuudeksi, koska B ei ollut mieltänyt yleispanttausten vakioehdosta seuraavan, että panttaukset voisivat tulla muun kuin panttauksia annettaessa tiedossa olleen yrityksen saaman luoton vakuudeksi. Toissijaisesti B vaati, että hänen antamiensa yleispanttaussitoumusten sisältämä vakioehto oli julistettava pätemättömäksi sikäli kuin vakioehdot koskivat A:n antamaa takausta yhtiölleen myönnetyn valuuttaluoton vakuudeksi, koska vakioehto oli yllättävä ja johti kohtuuttomuuteen.
Käräjäoikeus katsoi, että A:n yritykselle myönnetyn valuuttaluoton luottoneuvotteluasiakirjoista oli pääteltävissä, että A oli tarkoittanut sitoutua vastuuseen valuuttaluotosta myös kiinnitettyjen haltijavelkakirjojen osalta. Oikeus katsoi kuitenkin myös, että koska valuuttaluoton aiheuttamasta panttivastuusta ei ollut näytetty sovitun tai edes neuvotellun B:n kanssa, oli panttaussitoumusten vakioehdoista johtuva kiinnitysvastuu ollut hänelle yllättävä ja ankara, eikä se tältä osin sitonut häntä. B:n tilasta omistavan osuuden osalta käräjäoikeus julisti yleispanttaussitoumusten sisältämät vakioehdot pätemättömiksi. Muilta osin käräjäoikeus hylkäsi B:n kanteen.
B ja pankki valittivat hovioikeuteen, joka ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua. B:lle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen.
Korkeimman oikeuden mukaan asiassa tuli arvioida kysymystä siitä, oliko valuuttaluoton vakuudeksi voimassa panttioikeus myöskään A:n panttaushetkellä omistamaan tilaosuuteen, jos B:n tilaosuuden ei katsottu hänen suorittamiensa yleispanttausten perusteella tulleen panttivastuuseen mainitun valuuttaluoton osalta.
Kysymyksessä olevat kiinnitykset oli vahvistettu koko tilaan, eikä erikseen puolisoiden omistamiin tilaosuuksiin. Korkein oikeus totesi, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (KKO 1986 II 158 ja KKO 1987:12) osaomistaja ei voi koko tilaan kiinnitetyn haltijavelkakirjan perusteella pantata edes omaa osuuttaan tilasta. Tällainen panttaus on täten kokonaan pätemätön. Mikäli koko tilaan kiinnitetyn haltijavelkakirjan panttaus yhden osaomistajan osalta on pätemätön, se ei johda panttivastuun jakautumiseen omistusosuuksittain, vaan panttaus on koko tilan osalta tällöin pätemätön.
Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota. B:n ja A:n antamiin yleispanttaussitoumuksiin perustuva panttaus julistettiin pätemättömäksi koko tilan osalta, sikäli kuin se koski A:n antamaa omavelkaista takaussitoumusta uudelle yhtiöllensä myönnetyn valuuttaluoton vakuudeksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa