» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Kihlakunnanoikeus oli yksipuolisella tuomiolla velvoittanut A:n suorittamaan yhtiölle saatavia, jotka perustuivat velkakirjaan, yhteensä 98 438 Yhdysvaltain dollaria siten, että ne tuli muuttaa Suomen markoiksi maksupäivän myyntikurssin mukaan ja lisäksi 35 620 markkaa korkoineen.
A oli nostanut käräjäoikeudessa takaisinsaantikanteen. A:n mukaan velkakirja oli syntynyt sellaisissa olosuhteissa, että A oikeudenvastaisesti hengen ja terveyden vaaran käsittävän uhkauksen alaisena oli pakotettu allekirjoittamaan sitoumus. A:lle annetut vaihtoehdot olivat, että hänen tuli joko poistua Venäjältä tai laatia ja allekirjoittaa sopimus. Yhtiön johtaja oli uhannut, että A:n viisumi peruutetaan. 26.10.1993 yhtiön lukuun toimineet kaksi miestä olivat toimittaneet A:lle kirjeen velan perinnästä ja näyttäneet asetta.
Käräjäoikeus oli hylännyt A:n kanteen. Muun muassa sillä perusteella, että yhtiö oli uhatessaan A:n elinkeinon lopettamisella Venäjällä ja siten saanut A:n allekirjoittamaan velkakirjan, yhtiö oli toiminut kunnianvastaisesti ja arvottomasti siten, kuin oikeustoimilaissa säädettiin, hovioikeus oli hyväksynyt kanteen ja vapauttanut A:n kaikesta suoritusvelvollisuudesta yhtiölle.
Asia tuli korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.
Suomalainen P Oy, jonka A omisti osittain, sekä venäläinen yhtiö, olivat pyrkineet harjoittamaan yhteistä liiketoimintaa ja perustaneet yhteisyrityksen marraskuussa 1991. Tarkoituksena oli, että uusi yhtiö aloittaa ulkomaille myytävien rakennuselementtien valmistamisen Venäjällä. Venäläinen yhtiö, eli tässä tapauksessa aiemmin mainittu yhtiö, oli siirtänyt 80 000 Yhdysvaltain dollarin määräisen saatavansa Suomeen P Oy:n käyttöön. Lisäksi yhtiölle oli syntynyt saatavaa P Oy:ltä.
Yhteinen yritys ei kuitenkaan ollut aloittanut toimintaansa tuotannon osalta. Suomalainen P Oy oli asetettu konkurssiin huhtikuussa 1992 ja konkurssi oli rauennut varojen puutteeseen 26.5.1992. Pietarissa käydyissä neuvotteluissa yhtiön johto oli esittänyt A:lle, että tämä ottaisi henkilökohtaisesti vastatakseen P Oy:n veloista yhtiölle ja antaisi velkakirjan. Yhtiön edustajat olivat samalla ilmoittaneet, että mikäli A jättää velkakirjan allekirjoittamatta, he voivat saattaa tiedon A:n liiketoimintamenettelytavoista Venäjän viisumiviranomaisille. A oli ottanut velkakirjaluonnoksen mukaansa P Oy:n toimistoon, mutta ei kuulemma ollut hyväksynyt velkakirjaa. Velkakirjan määrä oli ollut tarkistettu oikeaksi. A oli laatinut ja allekirjoittanut uuden venäjänkielisen velkakirjan lisäten siihen maininnan, että velkakirja koski nimenomaan P Oy:n velkoja.
Korkeimman oikeuden mukaan yhtiön johto ei ole ilmoittaessaan mahdollisesta viisumin peruuttamisesta toiminut oikeudenvastaista painostuskeinoa käyttäen. Viisumin peruuttamisesta päättävät viranomaiset. KKO kiinnitti huomiota siihen, että venäjää osaavalla A:lla oli pitkäaikainen kokemus liiketoiminnasta entisessä Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Kun A oli antanut velkakirjan ja sitoutunut henkilökohtaiseen vastuuseen P Oy:n veloista, hän oli halunnut taata itselleen mahdollisuuden jatkaa liiketoimintaa Venäjällä.
Asiassa ei oltu myöskään KKO:n mukaan näytetty sitä, että A olisi ollut pulassa tai yhtiöstä riippuvaisessa asemassa, eikä sitä, että velkakirja olisi tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnianvastaista tai arvotonta vedota velkakirjaan.
Hovioikeuden tuomio kumottiin ja asia jäi käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa