Minilex - Lakipuhelin

Valtion korvausvelvollisuus kantajan oikeudenkäyntikuluista palkkaturvaa koskevassa asiassa - KKO:1998:11

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Oikeudenkäyntikulut
    Palkkaturva

Tapauksessa oli kyse palkkaturvaan liittyneestä tilanteesta, jossa A oli siirtänyt palkkasaatavansa ammattiyhdistykselle, johon hän kuului. Ammattiyhdistys vaati tämän palkkasaatavan suorittamista A:n entiseltä työnantajalta kommandiittiyhtiöltä, henkilökohtaisesti vastuunalaiselta yhtiömieheltä sekä palkkaturvalain mukaisesti valtiolta käräjäoikeudessa nostamallaan kanteella. Saatavasta oli aikaisemmin tehty työvoimapiirille palkkaturvavaatimus, jonka se oli hylännyt saatavan epävarman määrän ja perusteen nojalla. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna arvioitavaksi, tuliko palkkaturvavaatimus hyväksyä. Tämän jälkeen tuli myös analysoida, oliko valtio korvausvelvollinen kantajan oikeudenkäyntikuluista asiassa.

Palkkaturvalain 1 §:n 1 momentin mukaan valtio turvaa työntekijän työsuhteesta johtuvan saatavan suorituksen työnantajan konkurssin tai muun maksukyvyttömyyden varalta. Edelleen saman lain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan työvoimapiirin toimiston on hylätessään palkkaturvahakemuksen osoitettava työntekijä nostamaan kanne paitsi työnantajaa myös valtiota vastaan, jos hylkääminen johtuu siitä, ettei saatavan perustetta tai määrää ole saatu selvitetyksi ja työnantaja on kiistänyt saatavan. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan hävinneen asianosaisen on korvattava vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Edelleen saman luvun 4 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi kuitenkin määrätä, että asianosaisten on pidettävä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jos seikka, josta asian lopputulos aiheutui, ei ennen oikeudenkäyntiä ollut hävinneen asianosaisen tiedossa eikä hänen olisi pitänytkään olla siitä tietoinen.

Käräjäoikeuden näkökulma tapaukseen oli se, että sekä kommandiittiyhtiö että sen yhtiömies tuli velvoittaa suorittamaan vielä maksamatta olleet palkkasaatavat ammattiyhdistykselle. Tämän lisäksi käräjäoikeus katsoi, että heidän tuli korvata myös yhdistyksen oikeudenkäyntikulut. Käräjäoikeuden mukaan valtion tuli jäädä toissijaiseksi palkkasaatavien suorittajaksi siltä varalta, etteivät yhtiö ja yhtiömies olisivatkaan kyenneet niitä suorittamaan. Oikeudenkäyntikulujen osalta käräjäoikeus katsoi, ettei valtiota voitu pitää siinä määrin kantajan vastapuolena asiassa, että sen olisi tullut osallistua ammattiyhdistyksen oikeudenkäyntikulujen suorittamiseen.

Ammattiyhdistys valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen nimenomaan sen osalta, tuliko valtion suorittaa yhdistyksen oikeudenkäyntikulut asian hävinneenä osapuolena. Hovioikeus arvioi tätä kysymystä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla todeten, ettei valtio ollut tiennyt eikä sen ollut myöskään pitänyt tietää niistä tosiseikoista, jotka olivat lopulta vaikuttaneet asian ratkaisuun. Näin ollen käräjäoikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion voimassa myös oikeudenkäyntikuluja koskeneen kysymyksen osalta.

Kun työvoimapiirin toimisto oli alun perin hylännyt palkkaturvavaatimuksen ja käräjäoikeus sittemmin vahvistanut sen, korkein oikeus totesi valtion olleen asiassa hävinneen osapuolen asemassa. Palkkasaatavan määrä ja peruste, joissa ilmenneiden epäselvyyksien perusteella työvoimapiirin toimisto oli hylännyt palkkaturvavaatimuksen olivat selvinneet käräjäoikeudessa esitetyn selvityksen kautta, minkä johdosta korkein oikeus katsoi, ettei valtio ollut tiennyt eikä sen ollut myöskään pitänyt tietää tästä asian ratkaisun kannalta oleellisesta selvityksestä. Näin ollen korkeimman oikeuden punninta sen osalta, tuliko valtion suorittaa ammattiyhdistyksen oikeudenkäyntikuluja perustui sen arvoimiseen, voitiinko viimeksi mainittua oikeudenkäymiskaaren säännöstä soveltaa tapaukseen.

Säännöksen soveltamista puoltaviksi tekijöiksi korkein oikeus mainitsi muun muassa sen, että valtion asema asianosaisena oikeudenkäynnissä ei ollut perustunut työvoimapiirin toimiston menettelyyn, vaan työsopimuspuolien riitaisuuksista. Valtion mukanaolo tapauksessa ei korkeimman oikeuden mukaan myöskään tuottanut mainittavia lisäkustannuksia kantajalle. Valtion korvausvelvollisuutta puoltavana isona tekijänä nousi puolestaan esiin se, ettei palkkaturva toteutuisi tarkoitetulla tavalla, jos siitä osa jouduttaisiin käyttämään omien oikeudenkäyntikulujen kustantamiseen. Punninnan lopputuloksena korkein oikeus katsoi, ettei valtion korvausvelvollisuutta yhdistyksen oikeudenkäyntikuluista voitu pitää tapauksessa kohtuuttomana ratkaisuna. Näin ollen se velvoitti valtion, yhtiön ja yhtiömiehen yhteisvastuullisesti korvaamaan ammattiyhdistyksen oikeudenkäyntikulut asiassa. Ratkasiuun vaikuttaneena tekijänä korkein oikeus mainitsi lisäksi, että valtio pystyi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 11 §:n mukaisesti tässä yhteisvastuullisuussuhteessa vaatia, että yhtiö ja yhtiömies vastaisivat yksinään näistä oikeudenkäyntikuluista.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa