Minilex - Lakipuhelin

Panttaus ja osakeyhtiön toimitusjohtajan toimivalta - KKO:1996:18

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Osakeyhtiö
    Hallitus
    Panttaus

Tapauksessa oli kyse siitä, oliko osakeyhtiön toimitusjohtaja ylittänyt toimivaltansa luovuttaessaan yhtiön kiinteistöön kiinnitetyt haltijavelkakirjat vakuudeksi. Velkakirjat oli annettu vakuudeksi kommandiittiyhtiön, jonka vastuunalainen yhtiömies tämä oli, veloista. 

Kommandiittiyhtiössä vastuunalainen yhtiömies vastaa veloista tarvittaessa henkilökohtaisella omaisuudellaan. Toimitusjohtaja oli siis riskeerannut yhtiön kiinteistöt. Raastuvanoikeus kuitenkin katsoi, että velkakirjat olivat siirtyneet kommandiittiyhtiön velkojalle laillisesti, sillä kyseinen toimitusjohtaja omisti niin huomattavasti suuremman osan osakeyhtiöstä, ettei toisilla juuri ollut päätäntävaltaa.

Hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen. Panttaus ei ollut liittynyt osakeyhtiön toimintaan ja muiden osakkeiden omistajat eivät olleet antaneet panttaukseen suostumustaan. Toimialan vastainen panttaus vaatii osakkeenomistajien yksimielisen päätöksen. Korkein oikeus ei muuta hovioikeuden päätöstä. Panttaussopimus ei siis sitonut osakeyhtiötä. Kommandiittiyhtiön velkojan olisi tullut varmistautua siitä, että panttaus palvelee sen antajan liiketoimintaa. Pantin luovutus ei liittynyt osakeyhtiön liiketoimintaan ja se olisi myös vaatinut muiden osakkeenomistajien suostumuksen.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]