» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli 14.1.1998 allekirjoitetulla panttaussitoumuksella pantannut pankkiin omistamansa asunto-osakkeet erään yhtiön luoton maksun vakuudeksi. Velallisyhtiön luotto oli kokonaan tullut maksetuksi 1.6.1998 loppusuorituksella, jonka määrä oli 185 516,70 markkaa. 25.4.2000 velallisyhtiö oli asetettu konkurssiin. Vaikka luoton maksu oli suoritettu, pankki ei luovuttanut osaketta koskevaa osakekirjaa A:lle. Kysymys onkin juuri siitä, onko pantinhaltijalla enää oikeutta pitää panttia hallussaan.
A:ta edusti kuluttaja-asiamies tässä tapauksessa. A vaati kanteella, että pankki velvoitetaan palauttamaan sen hallussa oleva osake hänelle.
Pankki vastusti kannetta. Pankin mukaan velallisyhtiön lainan maksu saattoi takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain mukaan vielä periytyä. Pankilla tuli näin ollen olla velvollisuus pitää pantti siihen saakka, kun maksu muodostuu lopulliseksi. Näin ollen lainan peräytymisen uhka tulee poistettua. Pankki vetosi myös A:n ja pankin väliseen panttaussitoumukseen. Panttaussitoumuksen ehdon mukaan panttaus on velan maksusta huolimatta voimassa, jos velan maksu peräytetään takaisin saannista annetun lain mukaisesti.
Käräjäoikeus tutki, että takaisinsaannista konkurssipesään annetun laista seuraa pantinhaltijalle oikeus pitää panttia hallussaan mahdollisten takaisinsaantivaatimusten varalta. Oikeuskirjallisuuteen viittaamalla käräjäoikeuden mukaan pankilla ei ollut lain mukaisesti oikeutta pitää panttia takaisinsaantiriskiin vedoten enää sen jälkeen, kun velka on maksettu. Käräjäoikeuden mukaan osapuolten välinen sopimus tai muutoin pankkialalla noudatettu sopimus ei antanut pankille aihetta pitää panttia hallussaan tässä kyseessä olevassa tilanteessa. Ammattimaisella luotonantajalla on etukäteen mahdollisuuksia varautua luottotappioriskeihin. Edellä mainittu asia olisi kohtuuton tavalliselle kansalaiselle. Näiden asianhaarojen mukaan käräjäoikeus hyväksyi kanteen. Käräjäoikeus velvoitti pankin luovuttamaan panttina olleen osakkeen A:lle.
Käräjäoikeus mainitsi lopuksi vielä sen, että osapuolet vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Tämä siitä syystä, että asia oli ollut epäselvä ja käräjäoikeuden mukaan pankilla oli perusteltu syy oikeudenkäyntiin, jotta asiasta tulisi vakiintunut käytäntö tulevaisuudessa.
Pankki valitti hovioikeuteen käräjäoikeuden päätöksestä. Hovioikeuden mukaan ei ollut aihetta muuttaa käräjäoikeuden tuomiota. Hovioikeuden mukaan pankki oli velvollinen korvaamaan valtiolle A:n avustamisesta kuluttaja-asiamiehelle hovioikeudessa aiheutuneet kustannukset.
Pankille myönnettiin valituslupa Korkeimpaan oikeuteen. Pankki valituksessaan vaati kanteen hylkäämistä. A vastasi valitukseen.
Panttisopimuksen mukaan A on sitoutunut siihen, että velan maksusta huolimatta panttaus on voimassa, jos velan maksu peräytetään takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain mukaan. Korkeimman oikeuden pohdinnan mukaan sanamuodosta ilmenee se seikka, että tilanne on voimassa vain silloin, kun takaisinsaantivaatimus on tehty ja maksun peräytyminen on jo toteutunut. Sitoumuksessa ei ole mainintaa pantinhaltijan oikeudesta turvata velallisen suoritus ja sen mahdollisen peräytymisen välisenä aikana. A on kuitenkin vakuuden antajana täytynyt tietää se, ettei velallisen suoritus ole vielä lopullisesti voinut merkitä hänen antamansa panttaussitoumuksen oikeusvaikutusten lakkaamista ja pantinantajan vastuun päättymistä. Tällöin ehto jäisi merkityksettömäksi. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee vakiintunut käytäntö, jonka mukaan takaisinsaantilain mukaan pantinsaaja voi pidättää pantin velan maksun jälkeen kolmen kuukauden ajan. Kysymys on tässä tilanteessa siitä, että onko pantinhaltijalla oikeus pidättää pantti vielä sen jälkeen, kun takaisinsaantilain tarkoitettu viiden vuoden määräaika on umpeutunut.
Korkeimman oikeuden mukaan panttaussitoumuksesta voidaan päätellä, että kyseessä olevalla ehdolla on haluttu yleisemminkin suojata pantinhaltijaa. Näin ollen voidaan pitää perusteltuna, että ehto tarkoittaa yleisestä takaisinsaantiperusteesta johtuvia suorituksen peräytymistilanteita sekä laajemmin muitakin tilanteita. A:n kannalta tätä ei voida pitää ankarana tai yllättävänä kantana.
Pantinhaltijan oikeuksien turvaaminen ei vaadi pantin pidättämistä aina joka tilanteessa. Näin ollen pankki olikin tarjonnut A:lle järjestelyä, jossa pantti oltaisiin heti palautettu A:lle, mutta A sitoutuisi palauttamaan pantin tai antamaan sitä vastaan vakuuden pankille, jos pankkiin kohdistettaisiin velan maksun peräyttämistä koskeva takaisinsaantivaatimus.
Pankin tulisi esittää perusteluja, miksi se pitää pantin ja mihin pankki perustaa väitteen siitä seikasta, että pankin tulee pitää panttia hallussaan vielä kolmen kuukauden kriittisen ajan jälkeen. On selvää, että takaisinsaannin mahdollisuus käy sitä pienemmäksi, mitä enemmän aikaa velallisen suorituksesta on kulunut. Silloin, kun konkurssi on rauennut, on erittäin epätodennäköistä näyttää toteen velan maksun peräytyminen.
Velallinen oli asetettu konkurssiin vasta 25.4.2000. Tämä oli siis lähes kaksi vuotta velan maksun jälkeen. Pankki ei missään vaiheessa ilmoittanut, että takaisinsaantikannetta oltaisiin edes nostettu. Pankki kertoi, että konkurssi oli tämän oikeudenkäynnin aikana rauennut. Pankki ei ollut sittenkään selittänyt, että maksun peräytyminen vielä tässäkään tilanteessa olisi todennäköistä. Pankilla ei ollut enää oikeutta kieltäytyä palauttamasta A:lle panttia.
Korkeimman oikeuden mukaan pankin hävitessä muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa, on pankilla pääsäännön mukaan velvollisuus korvata A:n oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa. Koska tapaus on epäselvä, pankilla voidaan katsoa olleen perusteltu syy oikeudenkäyntiin sekä muutoksenhakuun. Tämän vuoksi Korkeimman oikeuden mukaan asianosaiset vastaavat omista kuluistaan itse hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa.
Korkeimman oikeuden mukaan ei ollut syytä muuttaa hovioikeuden lopputulosta muuten kuin sen osalta, että pankki vapautetaan korvaamasta valtiolle A:n avustajan kuluttaja-asiamiehen hovioikeudessa aiheutuneet kustannukset.
Tapauksissa, jotka ovat asian laadun kannalta välttämättömiä käsitellään tuomioistuimissa aina Korkeimpaan oikeuteen saakka Tällöin osapuolet vastaavat oikeudenkäymiskaaren mukaan omista oikeudenkäyntikuluistaan. Näin saadaan vakiintunutta oikeuskäytäntöä tiettyyn asiaan ja seuraavan kerran on helpompi varmistaa, mitä tapauksesta saattaa seurata ratkaisuksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa