» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A oli huvivenettä Helsingin edustalla kuljettaessaan ajanut karille. A oli hovioikeudessa tuomittu merilain 20 luvun 2 §:n nojalla hyvän merimiestaidon laiminlyönnistä sakkorangaistukseen. A:n valituksen johdosta asiassa oli ensinnäkin kysymys siitä, oliko hovioikeus ratkaissut asian laillisessa kokoonpanossa. Toiseksi kysymys oli siitä, oliko huviveneen kuljettajana toiminut A syyllistynyt merilain 20 luvun 2 §:ssä rangaistavaksi säädettyyn tekoon.
A oli muutoksenhakemuksessaan todennut, että hänen valituksensa ratkaisseen hovioikeuden kokoonpanoon olisi tullut kuulua kaksi merioikeusasiantuntijaa. Merilain 21 luvun 1 §:n mukaan ovat merilain mukaan ratkaistavissa asioissa toimivaltaisia tietyt alioikeudet, joita kutsutaan merioikeuksiksi. Tällaisia asioita käsiteltäessä tulee kahden meriasioita tuntevan ja niihin perehtyneen esteettömän henkilön olla tuomioistuinta avustavina asiantuntijoina läsnä tuomioistuimessa. Asiantuntijoiden läsnäolo ei kuitenkaan ole tarpeellista, milloin merioikeuden puheenjohtaja asian vähäisen merkityksen tai sen laadun vuoksi näin päättää. Kuten merilain 21 luvun 1 §:stä ilmenee, meriasiantuntijat kuuluvat vain merioikeuksina toimivien alioikeuksien kokoonpanoon. Muutosta merioikeuden ratkaisuun haetaan merilain 21 luvun 13 §:n mukaan hovioikeudessa eikä hovioikeuden osalta ole säädetty tällaisia asioita käsittelevistä erityisistä kokoonpanoista. Näin ollen hovioikeus oli käsitellyt asian laillisessa kokoonpanossa eikä hovioikeuden ratkaisun poistamiseen ollut perusteita.
Hyvän merimiestaidon laiminlyöntiä koskevassa merilain 20 luvun 2 §:ssä säädetään, että jos päällikkö muutoin kuin 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla taikka konepäällikkö, perämies, konemestari tai muu, joka aluksessa suorittaa meriturvallisuuden kannalta olennaisesti merkityksellistä tehtävää, laiminlyö, mitä hyvänä merimiehenä on hänen velvollisuutenaan merionnettomuuden estämiseksi, on hänet tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Merilaki on lähtökohtaisesti kauppamerenkulkua sääntelevä laki. Tämä ilmenee muun muassa merilain 1 luvun 9 §:stä, jonka mukaan muuhun kuin kauppamerenkulkuun käytettävään alukseen sovelletaan merilain säännöksiä vain, mikäli ne kulloinkin tällaiseen alukseen soveltuvat. Merilain soveltamisalaa koskeva säännös edellyttää siten edellä mainitusta lähtökohdasta käsin tapauskohtaista harkintaa sen suhteen, mitkä merilain säännökset tulevat sovellettaviksi ja kuuluuko kulloinkin sovellettaviin säännöksiin esimerkiksi 20 luvun 2 §:n rangaistussäännös.
A:n kuljettamaa venettä oli jo syytteessä luonnehdittu huviveneeksi, jollainen ei kuulu kauppamerenkulun piiriin. Tämä oli ollut lähtökohtana myös merioikeuden ja hovioikeuden tuomioissa. Merilain 20 luvun 2 §:n sanamuoto rajoittaa säännöksen soveltamisen aluksen päällikköön, konepäällikköön, perämieheen, konemestariin tai muuhun, joka aluksessa suorittaa meriturvallisuuden kannalta olennaisesti merkityksellistä tehtävää. KKO totesi, että rangaistussäännöksen soveltuminen vain tällaisiin vastuuvelvollisiin puhuu sen puolesta, ettei säännöstä sovellettaisi huvivenettä ohjailevaan henkilöön. Huviveneitten miehitystä eivät koske samanlaiset säännökset kuin kauppamerenkulun alusten miehitystä, eivätkä miehistön vastuut ja vastuualueet useinkaan ole huviveneissä riittävän tarkkarajaisia rangaistussäännöksiä ajatellen. Merilain kysymyksessä olevasta rangaistussäännöksestä ei ilmene rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla riittävän selvästi, että säännös tulisi sovellettavaksi myös huviveneisiin. Näin ollen KKO jatkoi, että A:n rikosoikeudellista vastuuta arvioitaessa ei voi tulla sovellettavaksi merilain 20 luvun 2 §:n mukainen rangaistussäännös.
Teonkuvauksen mukaan A oli "laiminlyönyt noudattaa vesiliikennelaissa säädettyä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta ohittamalla punaisen väylämerkin vasemmalta puolelta, vaikka hänen olisi tullut ohittaa lateraaliviitta oikealta puolelta…”. KKO totesi, että syyttäjä oli syyttänyt A:ta merilain 20 luvun 2 §:n nojalla hyvän merimiestaidon laiminlyönnistä. Säännöksen mukaan hyvän merimiestaidon laiminlyönnistä tuomitaan muun muassa perämies, joka laiminlyö, mitä hyvänä merimiehenä on hänen velvollisuutenaan merionnettomuuden estämiseksi. KKO katsoi, että syytteen teonkuvauksessa mainittu vesiliikennelaissa säädetty olosuhteiden edellyttämä huolellisuus ja varovaisuus kuvaavat tässä tapauksessa pelkästään sitä, mitä A:n velvollisuuteen hyvänä merimiehenä oli kuulunut merionnettomuuden estämiseksi. Tähän nähden ja kun vaihtoehtoista syytettä ei ollut esitetty, A:n menettelyä ei ollut mahdollista arvioida esimerkiksi vesiliikennelain 24 §:n rangaistussäännöksen nojalla. Näillä perusteilla KKO totesi, että A ei ollut syyllistynyt siihen rikokseen, joka hänen syykseen oli hovioikeudessa luettu.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa