» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tässä Korkeimman oikeuden ratkaisemassa tapauksessa on kyse tieoikeuden lunastamisesta luonnonsuojelulain nojalla sekä korvaavan kulkuyhteyden järjestämisestä.
Valtioneuvosto oli kesäkuussa 1996 antanut Keski-Suomen ympäristökeskuksen hakemuksesta valkoselkätikan elinympäristön säilyttämiseksi lunastusluvan Luhangan kunnassa olevaan Kiviniemi-nimiseen tilaan (RN:o 1:137) kuuluvan noin yhdeksän hehtaarin suuruisen määräalan ja tähän määräalaan kohdistuvan tieoikeuden lunastamiseen valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin.
Lunastustoimituksessa lunastustoimikunta totesi, että ainut ratkaisu uuden tien paikalle oli Vihtasen saaren kautta kulkeva tie. Tämä vaihtoehto katsottiin kuitenkin kalleutensa vuoksi kohtuuttomaksi, ja että sen kustannukset eivät olleet suhteessa saavutettavaan hyötyyn. Koska muutakaan perusteltua vaihtoehtoa vanhalle tielle ei ollut ja koska jonkinlainen tie oli välttämätön, päätyi lunastustoimikunta vahvistamaan tien entiselle paikalleen.
Kuopion käräjäoikeus, johon juttu seuraavaksi Keski-Suomen ympäristökeskuksen valituksesta siirtyi, katsoi että valkoselkätikan reviiri oli laajuudeltaan noin 50 hehtaaria, joten Vihtasen saari kuului myös osaltaan reviiriin. Täten tien siirto sinne ei auttaisi luonnonsuojelua. Maaoikeus ei muuttanut lunastustoimikunnan päätöksen lopputulosta.
Keski-Suomen ympäristökeskukselle, joka vaati maaoikeuden tuomion kumoamista ja tieoikeuden lunastusta valtiolle täyttä korvausta vastaan sekä tien siirtämistä, myönnettiin valituslupa Korkeimpaan oikeuteen.
Korkein oikeus päätyi yksimielisesti kumoamaan maaoikeuden tuomion. Se palautti asian lunastustoimitukseen lunastuksen toimeenpanemiseksi lunastusluvan mukaisesti sekä aiheutuvien toimenpiteiden selvittämiseksi ja ratkaisujen tekemiseksi.
Korkein oikeus totesi, että vaikka maaoikeus oli katsonut, että lunastusluvassa tarkoitettu tieoikeus voidaan kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (lunastuslaki) pysyttämisen perusteella jättää lunastamatta, ei tämä momentti todellisuudessa oikeuta poikkeamaan lunastusluvan nimenomaisista lunastuksen kohdetta koskeneista määräyksistä. Lunastuslain 22§:n 1 momentin mukaan silloin, kun lunastamalla hankitaan omistusoikeus, lunastuspäätöksessä voidaan pysyttää erityinen oikeus edellyttäen, että tämä voi tapahtua lunastuksen tarkoituksen saavuttamista ja kiinteistörekisterijärjestelmän selvyyttä vaarantamatta. Tässä tapauksessa tien pysyttäminen paikallaan olisi selvästi, oikeastaan kokonaan, vaarantanut lunastuksen tarkoituksen saavuttamisen.
Lisäksi toisena perusteena pidetyn lunastuslain 26 §:n mukaan lunastustoimituksessa on järjestettävä kysymykset, jotka aiheutuvat siitä, että lunastuksen vuoksi menetetään oikeus yksityisen tien pitämiseen ja tie on sen vuoksi johdettava toisen kiinteistön tai alueen kautta, noudattaen soveltuvin kohdin, mitä yksityisistä teistä annetussa laissa on säädetty. Korkeimman oikeuden mukaan tämänkään säännöksen perusteella ei voida perustaa lunastuksen kohteena olevaa tieoikeutta uudelleen, eli vahvistaa tietä vanhaan kohtaansa. Kyse tien paikan päättämisessä oli sellainen kysymys, joka toimituksessa olisi tullut ratkaista.
Yksityishenkilöiden tai yhtiöiden omistamien alueiden lunastaminen valtion toimesta on Suomen Perustuslaissa asti säädettävä tilanne. Lunastukselle on asetettu tarkat oikeudelliset kriteerit. Se voidaan tehdä ainoastaan tärkeän edun suojaamiseksi ja aina täyttä korvausta vastaan. Esimerkiksi tässä tapauksessa luonnonsuojelu oli tärkeä yleinen etu, jonka suojaamiseksi valtiolla oli oikeus alueen pakkolunastamiseen.
Selaa lakitietoa