» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksesta yleisesti ja käsittely alemmissa oikeuksissa
Tapauksessa oli kyse sen arvioinnista, voitiinko A:n ja B:n välillä tehtyä ositusta sovitella johtuen heidän välillään solmitusta avioehtosopimuksesta. Avioehtosopimuksen mukaan kaikki A:n ennen avioliittoa hankkima omaisuus oli avio-oikeudesta vapaata. Osituksen sovittelu voidaan tehdä sellaisessa tilanteessa, jossa ositus johtaisi muutoin kohtuuttomaan lopputulokseen tai toisen puolison osalta perusteettoman taloudellisen edun saamiseen. Harkittaessa osituksen sovittelua tulee huomioida erityisesti avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi, omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut sellaiset puolisoiden taloutta koskevat seikat, jotka ovat mainittuihin verrattavissa. Käsiteltävänä olleen tapauksen osalta on huomionarvoista, että ositusta voidaan sovitella esimerkiksi niin, että sellainen omaisuus, johon toisella puolisolla ei ole avioehtosopimuksen vuoksi lainkaan avio-oikeutta, määrätään osituksessa joko kokonaan tai osin avio-oikeuden alaiseksi omaisuudeksi.
Osituksen oli toimittanut A:n ja B:n välillä pesänjakaja, joka oli katsonut avio-oikeudesta vapaaksi omaisuudeksi myös osuuden sellaisesta omaisuudesta, jonka puolisot olivat hankkineet avioliiton aikana yhdessä, mutta joka oli rahoitettu A:n ennen avioliittoa hankkimalla omaisuudella. B oli esittänyt osituksen sovitteluvaatimuksen. Pesänjakaja oli katsonut A:n ja B:n avioliiton kestäneen lähes 20 vuotta, minkä lisäksi A ja B pesänjakajan arvion mukaan olivat kyseisenä aikana toimineet yhtäläisesti yhteisen talouden hyväksi, omaisuuden kartuttamiseksi ja sen säilyttämiseksi. A ja B olivat avioliiton kestäessä hankkineet sekä rivitalo-osakkeita että kesäasunnon, jolloin rahoituksena oli osittain toiminut A:n avio-oikeudesta vapaa omaisuus. Pesänjakaja katsoi kuitenkin puolisoiden ilmeisesti tarkoittaneen tällöin, ettei avioehtosopimuksen vaikutuksia huomioitaisi. Pesänjakaja oli päätynyt sovittelemaan ositusta niin, että B:lle annettiin avio-oikeus A:n kaikkeen omaisuuteen heidän välillään tehdystä avioehtosopimuksesta huolimatta.
A vaati kanteella, että ositusta ei soviteltaisi ja avioehtosopimus huomioitaisiin täysimääräisesti. A:n mukaan avioehtosopimus oli alun perin tehty johtuen A:n ja B:n suurista keskinäisistä varallisuuseroista. A katsoi rahoittaneensa perheen elämistä ja B:n opintoja huomattavasti B:tä enemmän avioliiton aikana. A:n mukaan rivitalohuoneiston ja vapaa-ajan asunnon molempien puolisoiden nimiin hankkimisella oli pyritty ainoastaan siihen, että B saisi oikeudenmukaisen osuuden omaisuudesta oman rahoituksensa osalta. A:n mukaan ositus johti sovitteluvaatimuksessa väitetylle päinvastoin hänen kannaltaan kohtuuttomaan lopputulokseen. B vastasi A:n kanteeseen ja vaati sen hylkäämistä. B korosti A:lla olleen myös sellaista velkaa, jota oli maksettu avio-oikeuden alaan kuuluneella omaisuudella. B katsoi myös huolehtineensa puolisoiden yhteisistä lapsista ja kodista avioliiton aikana. B:n mukaan avioehtosopimus oli tehty avioliiton lyhyen ajan kuluessa tapahtuvan purkautumisen varalta ja sen merkitys oli eliminoitunut puolisoiden hankittua jo mainittua yhteistä omaisuutta. Avioehtosopimuksella olisi poikettu osituksessa tavallisesti noudatettavasta niin sanotusta puolittamisperiaatteesta ja B:n mukaan poikkeaminen oli johtanut hänen osaltaan kohtuuttomaan lopputulokseen. B ei mielestään ollut saanut perusteetonta etua toimitetun osituksen myötä.
Käräjäoikeus ei katsonut avioliiton aikaisen yhteisen omaisuuden hankkimisen tarkoittaneen nimenomaisesti avioehtosopimukseen liittyvien vaikutusten eliminoimista. Käräjäoikeus huomioi avioliiton suhteellisen pitkän ajallisen keston. A:n tulojen katsottiin olleen B:n tuloja suuremmat, mutta B:n osuuden arvioinnissa huomioitiin myös perheen kolme lasta, joita B oli hoitanut kotona. A ei käräjäoikeuden mukaan ollut näyttänyt toteen ennen avioliittoa omistamansa omaisuuden arvoa, vaikka puolisoiden varallisuusasemat ennen avioliittoa olivatkin olleet erilaiset. A:n ei myöskään katsottu näyttäneen sitä, että pesänjakajan toimittama ositus olisi johtanut hänen osaltaan kohtuuttomaan lopputulokseen tai B:n perusteettomaan taloudellisen edun saantiin. Käräjäoikeus katsoi näin ollen, että ositus olisi johtanut B:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen ilman pesänjakajan tekemää sovittelua. Käräjäoikeus päätyi hylkäämään A:n kanteen ja pysyttämään voimassa osituksen, jonka pesänjakaja oli toimittanut.
A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan muuttanut annettua tuomiota.
Tapauksen käsittely korkeimmassa oikeudessa
Tapauksen käsittely jatkui korkeimmassa oikeudessa, kun A:lle myönnettiin valituslupa, ja hän vaati toimitetun osituksen muuttamista niin, että puolisoiden välillä tehty avioehtosopimus huomioitaisiin täysimääräisesti, eikä sovittelua tehtäisi. Korkein oikeus keskittyi arvioinnissaan alemmissa oikeuksissa jo esitettyyn kysymykseen, eli siihen, olisiko ositus ilman sovittelun toimittamista lopputulokseltaan B:n kannalta kohtuuton. Korkein oikeus huomioi, että sovittelun katsottiin hallituksen esityksen mukaan voivan tulla kyseeseen muun muassa silloin, kun omaisuus jakautuisi ilman sovittelun toimittamista ilmeisen epätasaisesti puolisoiden kesken, johtuen esimerkiksi yksipuolisesta avioehtosopimuksesta. Avioehtosopimuksen sovittelun katsottiin merkitsevän kuitenkin voimakasta puolisoiden varallisuussuhteisiin puuttumista, minkä vuoksi sille katsottiin tarvittavan vahvoja perusteita. Avioehtosopimuksen syrjäyttämistä pidettiin mahdollisena erityisesti vähävaraisen puolison asunnon ja taloudellisen perusturvan järjestämiseksi tilanteessa, jossa avioliitto oli kestänyt pitkään tai puoliso oli olennaisella tavalla myötävaikuttanut toisen puolison avio-oikeuden alaan kuulumattoman omaisuuden hankkimiseen tai sen kartuttamiseen muutoin. Myös korkein oikeus huomioi A:n ja B:n avioliiton ajallisen keston ja se, että he olivat toimineet tasavertaisesti yhteisen taloutensa hyväksi. B:n aseman ei ilman sovittelua katsottu kuitenkaan muodostuvan turvattomaksi, eikä B:n näytetty kartuttaneen A:n avio-oikeuden alaan kuulumatonta omaisuutta olennaisella tavalla. Korkeimman oikeuden mukaan B:n oli ollut mahdollista arvioida avioehtosopimuksen tekohetkellä sopimuksenteon merkitystä, minkä lisäksi sopimuksenteolle katsottiin olleen järkevä peruste puolisoiden erilaiset varallisuusolot huomioiden. Korkein oikeus katsoi, ettei avioehtosopimuksen noudattaminen ositusta toimitettaessa johtaisi B:n osalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Korkein oikeus kumosi näin ollen käräjäoikeuden ja hovioikeuden antamat tuomiot ja palautti osituksen oikaistavaksi pesänjakajalle.
Tapauksen käsittelyn osalta voidaan yleisesti ottaen huomioida se, millainen painoarvo osituksen sovittelun harkinnassa on annettu eri seikoille ja toisaalta niiden muodostamalle kokonaisuudelle.
Selaa lakitietoa