» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1980-II-45 oli kysymys avioehtosopimuksen pätevyydestä. Puoliso A oli itse kirjoittanut avioehtosopimukseen todistajiksi kahden tuntemansa henkilön nimet näiden tietämättä ja ilmoittanut siitä heti toiselle puolisolle B. Korkeimmassa oikeudessa oli kyse siitä, oliko avioehtosopimus pätemätön muotovirheen takia ja oliko muotovirhe myöhempien toimenpiteiden johdosta korjaantunut sekä siitä, mikä merkitys puolisoiden suhtautumisella avioehtoon varallisuuttaan koskevissa toimenpiteissä oli avioehtosopimuksen pätevyyden kannalta.
Puolisot A ja B oli vihitty avioliittoon 8.8.1954. Avioliitto oli purkautunut raastuvanoikeuden päätöksellä 4.11.1976. Puolisot olivat allekirjoittaneet B:n laatiman avioehtosopimuksen 7.8.1954 eli juuri ennen vihkimistä. Avioehtosopimus oli otettu avioehtoasiain pöytäkirjaan 12.12.1957 kummankin puolison antaman valtakirjan nojalla.
Asianosaisten kertomuksen ja esitetyn selvityksen perusteella oli näytetty, että A oli itse kirjoittanut avioehtosopimukseen todistajiksi kahden tuntemansa henkilön nimet. Raastuvanoikeus totesi, että koska avioehtosopimusta ei ollut avioliittolain 66 §:ssä säädettyjen muotomääräysten mukaisesti todistettu oikeaksi, ei sitä voitu pitää pätevänä avioehtosopimuksena. Raastuvanoikeus julisti avioehtosopimuksen pätemättömäksi.
Hovioikeus totesi, että koska avioehto oli laadittu jo ennen puolisoiden avioliiton solmimista ja koska puolisot olivat esitetyn selvityksen mukaan aina avioliiton purkautumiseen saakka toimineet varallisuuttaan koskevia ratkaisuja tehdessään avioehdon vaikutukset huomioon ottaen, ei A:lla sen vuoksi voinut katsoa enää olevan oikeutta vedota itse aiheuttamaansa virheeseen. Tämän perusteella hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen.
Korkeimmassa oikeudessa esitetyn selvityksen perusteella puolisot olivat allekirjoittaneet valtakirjan, jolla oli valtuutettu ulkopuolinen henkilö toimittamaan heidän laatimansa avioehto raastuvanoikeuteen ”laillistamista varten.” Kaksi esteetöntä todistajaa oli todistanut tämän valtakirjan oikeaksi. Avioehtosopimus oli valtakirjan nojalla otettu avioehtoasiain pöytäkirjaan.
Korkeimman oikeuden mukaan avioehtosopimukseen sisältynyt avioliittolain 66 §:n muotovaatimusten vastainen virheellisyys ei ollut korjaantunut sillä, että puolisot olivat laatineet oikeaksi todistetun valtakirjan, jonka nojalla avioehtosopimus oli toimitettu avioehtoasiain pöytäkirjaan. Kummallakin puolisolla oli ollut mahdollisuus vedota avioehtosopimukseen sisältyneeseen virheeseen. Puolisot olivat varallisuuttaan koskevia ratkaisuja tehdessään vuoroin nojautuneet avioehtoon ja toisinaan taas jättäneet sen huomioimatta. A oli ollut avioliiton aikana tietoinen siitä, ettei hän pitänyt avioehtoa itseään sitovana. Näin ollen ei myöskään voida ajatella, että A olisi voinut käyttäytymisellään menettää oikeuden vedota avioehtosopimuksen virheellisyyteen. Asiassa ei myöskään ole esitetty selvitystä siitä, että A olisi aiheuttanut virheellisyyden hyötyäkseen siitä B:n vahingoksi. Näin ollen korkein oikeus katsoi, että avioehtosopimus ei ollut pätevä. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja jätti asian raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.
Selaa lakitietoa